Kaksi puuta

Kolme vuotta sitten viimeinen omenapuumme kitui ja kuoli takapihallamme. Sinä syksynä ei voinut tehdä omenasosetta. En tiedä mikä oli kaatanut meidän kaksi omenapuutamme. Oliko ”kaataja” sienitauti, huono maaperä, taitamaton puutarhuri (eli minä) vai monien tekijöiden summa. Luoja tietää.

Toukokuun alussa neuvottelin puolisoni kanssa ja päätimme istuttaa yhden omenapuun taimen takapihalle. Ajoin Kuusankoskelle, ostin syyslajikkeen sekä kesälajikkeen, koska asiantunteva myyjä huomautti, että kaksi lähellä olevaa omenapuuta edesauttaa toistensa pölytystä. Sitten tuli istutusohjeet: kuopan on oltava 80 cm leveä ja 50 cm syvä. Kuopan pohjalle laitetaan vielä noin 10 cm soraa, jotta ylimääräinen vesi valuu tehokkaammin pois.

Meillä oli epäilyksiä puiden eloonjäämisen mahdollisuuksista. Kuitenkin elämä voitti. Kun toukokuu vaihtui kesäkuuhun, taimen hennoista oksista oli noussut isohkoja lehtiä.

Omenapuiden alku on lupaava, varsinkin kun ne saavat kukoistaa niin lämpimässä kelissä. En tiedä mitä tulevaisuus tuo – milloin tulee ensimmäinen sato, miten hyvin taimet kestävät seuraavan talven, iskevätkö taudit ja tuholaiset? Olen noudattanut asiantuntijoiden neuvoja, joten ainoa mitä voin tehdä on luottavaisella mielellä toivoa, että valmistamme omenasosetta jonakin syksynä.

Alkaa tuntua siltä, että pandemian ote on hieman höllentynyt kesän edetessä. Toivo vahvistuu samalla kun valon määrä lisääntyy. Olemme noudattaneet asiantuntijoiden neuvoja, luottaneet heidän arviointikykyynsä ja toivoneet, että tästä vielä selviämme ja taudin varjo pikkuhiljaa vetäytyy maastamme.

Me emme tiedä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Ennustamme ja arvailemme, ja joskus osuukin. Valmistaudumme, odotamme ja luotamme.

Jesajaa kompaten saamme kaikessa ja ajasta aikaan luottaa Herraan, sillä Herrassa on turva, Herra on ikuinen kallio. (Jes. 26: 4)

David Paski

pastori

Kuusankosken seurakunta