Kakkua sankarille!

Valmistujaisjuhlia, sijoituksia kilpailuissa ja sankarit palkitaan kakkukahvein. Helluntaina on seurakunnan syntymäpäivä ja olisi aika juhlistaa kakkukahvein meidän yhteistä juhlapäivää. Seurakunta olemme me, kaikki kristityt eli aihetta juhlaan olisi kaikilla yhdessä. Vai olisiko aihetta lähteä torille? Juhlimaan ja tuulettamaan?

Suomalaiseen kristillisyyteen on kuulunut pitkään hillitty kahvittelu ja siinä ei ole mitään väärää. Mutta jäin miettimään, olisiko hyväksi rohkeasti juhlia seurakunnan syntymäpäivää? Sillä nostaisimme kristillistä arvopohjaa. Kertoisimme positiivista sanomaa rakastavasta Jumalasta ja erityisesti helluntaina muistuttaisimme Jumalan antamista lahjoista. Seurakunnan syntymäpäivä ja kasapäin lahjoja Jumalalta. Paketeissa iloa, rauhaa, rakkautta, kärsivällisyyttä, ystävällisyyttä, hyvyyttä, uskollisuutta, lempeyttä ja itsehillintää. Jumala tuhlaa lahjoja meille, mutta jätämmekö lahjat kaappiin piiloon, vai uskallammeko laittaa ne käyttöön ja kiertoon. Nämä lahjat eivät lopu tuhlaamalla, vaan voivat jopa tuplaantua tuhlaamalla.

Olennaisin ei liene sittenkään ne kakkukahvit, vaan yhdessäolo parhaan asian äärellä. Yhteinen ilo, riemu ja rakkaus, joka ei ole sisäänpäin kääntynyttä iloa, vaan iloa, joka kutsuu mukaan. Seurakunnan syntymäpäivillä on tilaa jokaiselle, kuten torilla ei ole ovea tai porttia, vaan kutsu on avoin ja paikka löytyy kaikille.

Se on siis juhlan paikka sunnuntaina. Miten ja missä seurakunnan syntymäpäivää juhlistamme, on jokaisen oma juttu. Sieluni silmillä näen kuitenkin ”somen torilla” #seurakunnansyntymäpäivä #torillatavataan postaukset – kakkua sankarille eli meille kaikille. Jospa sitten ensi vuonna seurakunnan syntymäpäivä piknik torilla tai kirkkopuistossa, kuka tietää.

Hyvää helluntaita, iloista seurakunnan syntymäpäivää!

Johanna Pesonen, rovasti
Anjalankosken seurakunta