Into ja Usko

On ollut mukava saada innostua asioista, joilla ei ole mitään tekemistä arkisen elämän tai työelämän kanssa. Sen on mahdollistanut vajaan puolen vuoden mittainen opintovapaa, jonka aikana on saanut uppoutua vapaasti taidehistorian kiemuroihin ja intoilla vaikkapa 1700-luvun tai 1800-luvun taideteosten parissa. Tällainen irtiotto alkaa olla yhä yleisempää muidenkin jo pitkään työelämässä mukana olleiden parissa.

Itselleni eräs antoisia aikoja oli kahden kuukauden pakollinen harjoittelu, jonka suoritin Poikilo-museoissa. Hyppääminen oman ammatin osaajasta harjoittelijan rooliin vaatii vanhemmalla iällä avointa mieltä. Toisaalta on hienoa myös olla vapaa kaikesta vastuusta ja antaa toisten olla osaajana. Työhön osallistuminen avasi silmiä sille monipuoliselle osaamiselle ja myös vaivalle, jota näyttelyjen pystyttäminen vaatii. Katselen myös uusin silmin terveyskeskusten, kaupungintalon tai koulujen seinillä olevia taideteoksia, jotka kuuluvat kaupungin kokoelmiin. Hatunnosto ja kiitos sinne kaikesta innostuksesta ja omistautumisesta.

Uuteen innostuminen ja uppoutuminen luo näköalaa myös itselle tuttuihin ja rakkaisiin asioihin. Kirkkoa ja seurakuntaa leimaa jatkuvasti tasapainoilu säilyttämisen ja uudistuksen välillä. Kirkon pitää pysyä kirkkona ja kantaa ajan rajat ylittävää muuttumatonta sanomaa Kristuksen pelastusteosta rohkaisten ihmisiä heidän vaelluksessaan. Samalla sen tulee aina uudestaan innostua siitä, miten kiehtova ja salaperäinen uskon maailma voikaan olla.

Kirkon rikas kulttuuriperintö, musiikki ja hiljentymisen mahdollisuus ovat joskus liian itsestään selviä, jotta niiden arvon ymmärtäisi. Samoin uskon sisällöt tuntuvat joskus liian tutuilta, jolloin unohtuu niihin kuuluva seikkailu, uusien näköalojen avautuminen ja sisäisen herkkyyden kasvaminen, joka rohkaisee elämään.

Ari Luomajoki

Valkealan seurakuntapastori