Ihmeellinen lapsi
Olen viime aikoina saanut seurata läheltä uuden elämän ihmettä. Voin yhtyä usein kuultuun toteamukseen, että nukkuvaa lasta voisi katsella loputtomiin. Vastasyntyneen katsekin pysäyttää - mitä on tuon tyynen, tumman ja tutkimattoman katseen takana?
Eräs kätilö ihmetteli, kun nykyään syntyy niin vähän lapsia. Jäin itsekin asiaa pohtimaan: mikä kaikki syntyvyyden laskuun vaikuttaa? Levoton ja epävarma maailman tilanne? Henkilökohtainen taloudellinen tilanne? Nykyajan yksilökeskeisyys? Onhan lapsissa myös vaivaa ja työtä. On myös tahtomattaan lapsettomia ihmisiä.
Lapset voivat olla meille aikuisille monessa esimerkkinä. Avoimuus ja teeskentelemättömyys ovat ominaisuuksia, joita ainakin itse arvostan ihmisessä. Pienet lapset luottavat varauksetta vanhempiinsa. Olenko itse luottamuksen arvoinen ja pystynkö luottamaan muihin ihmisiin?
Lapset ovat merkittäviä yhteiskunnankin kannalta. Jatkuvasti tehdään laskelmia ja arvioita tulevaisuuden oppilasmääristä ja tulokset vaikuttavat osaltaan koulujen ja esimerkiksi uimahallien lakkauttamisiin sekä uusien rakentamisiin. Lapsissa on tulevaisuus. He ovat tulevaisuuden opettajia, myyjiä, lääkäreitä, hoitajia, siivoajia ja kanttoreita?
Lapset tuovat iloa jokapäiväiseen elämäämme. Heidän puheissaan voi helikopteri muuttua helihetteriksi, ketsuppi kepsutiksi ja onpa joku sanonut vetoketjua etukeittiöksikin. Pienten asioiden ihmettely ja hauskat oivallukset piristävät päivää.
Elämme sitä aikaa vuodesta, kun kauppojen suklaahyllyt notkuvat. Joulu lähestyy. Itse kuulun jouluihmisiin. Nautin jouluvalmisteluista, koristeluista, leipomisesta, tuoksuista, joulumusiikista ja lasten iloisesta ja jännittyneestä joulun odotuksesta. Osa ihmisistä ei pidä joulusta, ja se on ihan yhtä hyväksyttävää. Joulun lapsi, kaikista lapsista ihmeellisin, syntyi meitä kaikkia varten. Pian saamme laulaa Kauneimpien joululaulujen tilaisuuksissa: ” Vaan muistammeko lapsen sen, mi taivaisen tuo kirkkauden?”
Kirsi Rantala
kanttori
Valkealan seurakunta