Hiljaisuuden viljelyä

Olin käymässä Savossa Saimaan rannalla. Istuin saunan terassilla edessäni tyyni järvenlahti ja kuuntelin. Niin, mitä kuuntelin, kun ainoat äänet olivat luonnon hiljaiset huokaukset tuulenvireen muodossa ja metsän syvyydessä ajoittain visertävä lintu. Havahduin hiljaisuuteen. Mitään häiritseviä taustaääniä ei kuulunut. Ei ollut autotietä, jolta kuuluisi liikenteen ääniä eikä mikään ihmisen tekemä ääni rikkonut ilmaa. Hengitys tasaantui ja mieli liukeni lepotilaan. Tajusin, että korvat ovat tottuneet jatkuvaan taustaäänimattoon ja hiljaisuus tuntui kummalliselta.

Tietysti täydellistä hiljaisuutta, missä mitään ei kuuluisi, ei ole olemassakaan tavallisessa elämässä eikä luonnossa. Hiljaisuuskin on elämistä äänten kanssa, mutta ehkä toiveena, että äänet olisivat sitä tasoa ja niin armollisia, että voimme avautua kuuntelemaan.

Näin syksyllä keväällä kylvettyä ja kesän kasvanutta satoa korjataan talteen. Ainakin omenasato on ollut runsas ja monet hillot ehditty keittää. Mitä mahtaa syntyä ja kasvaa, jos viljelemme hiljaisuutta? Jos luomme tilaa hiljentymiselle, katselemme ja kuuntelemme luontoa tai vaikkapa istumme kirkon penkkiin, jotakin meissä saattaa alkaa avautua. Kirkossa hiljaisuutta on viljelty jo vuosisatojen ajan.

Mitä hiljaisuuden äänet meille puhuvat? Jokainen varmasti saa sitä ja sillä tavalla, mitä hän tarvitsee tai mitä hänen elämäntilanteensa edellyttää. Ehkä ne äänet kuiskivat mielenrauhaa, stressin hellittämistä, lepoa arjen kiireiden keskellä, armollisuutta itseä kohtaan. Ehkä kyse onkin pysähtymisestä, ympärilleen katsomisesta ja ihmettelystä. 

Eräänä kesäisenä päivänä kävelyllä niityn reunassa keskimmäinen lapsemme pysäytti seurueemme: ”Ollaan ihan hiljaa ja kuunnellaan, kun heinäsirkka sirittää.” Hetken kuuntelun jälkeen hän varmisti, ovatko kaikki kuulleet. Äitini ikäihmisenä sanoi, ettei mummo kyllä oikein kuule. ”Laita silmät kiinni ja kuuntele tarkemmin, niin varmasti kuulet.” Seisoimme hiiskumatta, silmät suljettuina. Ja kuinka ollakaan, kyllä mummokin taisi vähän kuulla :) 

Hiljaisuus voi parhaimmillaan luoda ja rakentaa yhteyttä ihmisten välille. Yhdessä katselemme ja kuuntelemme elämän ihmettä, sitä ihmettä, joka me itse olemme.

Saija Sarkasuo
Valkealan seurakunnan pappi