Halipula

Luulen, että korona-ajan suosituksilla on pitkäaikainen vaikutus hyvinvointiimme. Toisen ihmisen koskettamisesta on tehty vaarallista. Me suomalaiset emme muutoinkaan koskettele toisiamme - nyt kätteleminenkin on syntiä.

Kosketus on elintärkeä lapselle syntymästä saakka. Erityisen tärkeä on ihokontakti. Äidin, isän tai muun hoitajan lämmin hyväksyvä kosketus viestittää: olet tärkeä, rakastan sinua, hyväksyn sinut sellaisena kuin olet. 

Koskettaminen on luonnollista. Afrikkalaisessa puutarhassani seurasin marakattivauvojen kasvamista. Laumaan kuului eri-ikäisiä yksilöitä. Pienimmät roikkuivat äitinsä sylissä. Emo paijasi niitä ja ne pääsivät imemään silloin, kun niille tuli nälkä. Lajille tyypillinen kirppujen nyppiminen ja toisen turkin rapsuttaminen lujitti lauman keskinäisiä suhteita.

Koskettaminen opitaan vanhemmilta. Afrikkalainen äiti kantaa lasta selässään kantoliinassa. Lapsi kuulee äidin sydämen lyönnit ja tuntee tuttujen askelten rytmin. Hän kuulee laulun, jota äiti lauloi odotusaikana. Vaikka hän ei näekään äitinsä kasvoja, hän tuntee turvallisuutta. Suomalainen lapsi kasvaa erilleen emostaan varhaisessa vaiheessa. 

Ihminen voi pelätä koskettamista, koska hän on oppinut, että se sattuu. Luunappi, läimäytys, tukistus, mitä niitä onkaan vanhoja kasvatuskeinoja. Vanhemmilta ikäpolvilta olemme saattaneet kuulla, että lasta ei saa liikaa helliä tai pitää sylissä. Toisen ihon koskettamista on pidetty jotenkin häpeällisenä tai heikkouden merkkinä. Se oppi on parasta unohtaa.

Hyvää koskettamista voi opetella. Lapsen ja hoitajan välisen vuorovaikutuksen kehittämiseen on kehitetty theraplay, jossa harjoitellaan leikin keinoin hyvää kosketusta. Miten me aikuiset voisimme oppia hyvän kosketuksen uudelleen?  Kätellään, halataan ja rapsutellaan toisiamme, mutta kysytään ensin lupa. Koskettamisen täytyy tuntua hyvältä molemmista osapuolista, eikä toisen rajoja saa ylittää. 

Marjo Ihalainen
diakoni
Anjalankosken seurakunta