Että me muistaisimme ja enemmänkin

Tämä päivä kutsuu meitä muistamaan. 76 vuotta sitten puna-armeijan joukot kohtasivat näyn, joka varmasti jätti jokaiseen sen kokeneeseen pysyvän jäljen. 27.1.1945 he löysivät ja vapauttivat Auschwitz-Birkenaun keskitysleirit ja niihin jätetyt natsien kuoleman marssille liian heikot ja kuolevat vangit.

Vuonna 1995 Euroopan parlamentti antoi suosituksen, että päivää vietettäisiin jokaisessa EU:n jäsenmaassa holokaustin muistopäivänä. Holokausti tarkoittaa polttouria ja sillä viitataan natsi-Saksan suorittamaan järjestelmälliseen juutalaisten kansanmurhaan toisen maailmansodan aikana.

Holokaustissa kuoli arviolta yhteensä noin kuusi miljoonaa juutalaista, mikä oli noin kolmasosa tuon ajan juutalaisista. Holokaustin yhteydessä surmattiin juutalaisten lisäksi mm. romaneja, seksuaalivähemmistöjen edustajia ja vammaisia ihmisiä. Vuonna 2005 tammikuun 27. päivästä tuli myös YK:n kansainvälinen holokaustissa menehtyneiden muistopäivä. Suomessa kyseistä päivää on vietetty vuodesta 2002 vainojen uhrien muistopäivänä.

Holokaustin pahuudesta haluaisi kääntää katseen pois. Päivän tarkoitus on kuitenkin muistuttaa meitä siitä, millaisiin hirvittäviin seurauksiin jopa vuosisatoja kestänyt vihan, syntipukki-ajattelun ja erottelun asenne ja siitä kumpuavat teot voivat johtaa. Niin kauan kuin tässä maailmassa nousee pintaan väitteitä, jotka kieltävän holokaustin historiallisuuden osittain tai kokonaan, meidän on muistettava. Ettei maailman enää koskaan tarvitsisi todistaa tämän kaltaista mielettömyyttä.

Kerrotaan tarinaa Auschwitzizta hengissä selvinneestä rabbista, jolta haastattelija kysyi: ”Miten Jumala voi sallia sellaisen pahuuden ja missä Jumala oli, kun se tapahtui?” Rabbin mukaan haastattelija teki aivan väärän kysymyksen. Pitää kysyä: ”Missä ihminen oli, kun kaikki nuo kauheudet tehtiin?”

Me olemme pettävällä jäällä, jos me ulkoistamme pahuuden vain toisiin. Jumalan vastaus pahuuden ja kärsimyksen ongelmaan on kanssa-kärsiminen. Jumala ihmiseksi tulleena kärsii meidän kanssamme. Tässä osallistumisessa on lohdutus, ei selitys.

Kari Niemelä
sairaalapastori
Kouvolan seurakuntayhtymä