Elämä on ihmisen parasta aikaa

Mäkihyppylegenda Matti Nykäsen monet sanonnat ovat jääneet elämään vielä hänen kuolemansa jälkeenkin. Kun peilaan omaa elämääni Matin lausahdukseen, niin huomaan ajatelleeni elämästä virheellisesti. Nuorempana odotin kärsimättömänä saavuttavani tiettyjä elämän merkkipaaluja. Täyttäisinpä pian 15 vuotta, että saisin mopokortin tai olisinpa jo 18 vuotta, että saisin ajaa autolla ja pääsisin ravintolaan. Elämänkumppanin löytyminen, opiskelupaikan saaminen jne. olivat asioita, joita innokkaasti odotin. Virheeni oli siinä, että näiden merkkipaalujen välinen aika jäi elämättä tai se oli jotenkin toisarvoista. Nyt 65-vuotiaana olen oppinut ymmärtämään, että elämä on tässä ja nyt. Tämä hetki on tärkein hetki elämässäni, sillä huomisesta en voi tietää.

Elämä on yllättynyt minut positiivisesti isovanhemmuuden myötä. Kaksi lastenlasta ovat tuoneet elämään paljon merkitystä ja mielekkyyttä. Rakkaus näitä pienokaisia kohtaan on ihmeellistä ja haluaisin antaa heille vaikka kuun taivaalta. Raamatussa (Matt. 9:11) sanotaan: "Jos siis te, jotka olette pahoja, osaatte antaa lapsillenne hyviä lahjoja, kuinka paljoa ennemmin teidän Isänne, joka on taivaassa, antaa sitä, mikä hyvää on, niille, jotka sitä häneltä anovat!” Jumalan suurin lahja on elämä, joka ei pääty kuolemaan vaan jatkuu iankaikkisesti. 

Joskus teiden varsilla on sähköpylväissä julisteita, joissa lukee: ”Jeesus tulee pian oletko valmis?” Olen valmis elämällä täysillä tätä Jumalalta lahjaksi saamaani elämää. Tärkeimpänä ohjeena toivon muistavani Raamatun sanat: ”Rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.”

”Niin ohikiitävää. Ikävä ja riemu, joka hetken värähtää. Mitä toivot, että jää, kun pihan poikki kuljet ja jäljet häviää?”
(Juha Tapio)

Arto Sahamies
Kouvolan seurakuntaneuvoston varapuheenjohtaja
Kirkkovaltuutettu