Arkisia ajatuksia

Uutta vuotta 2023 on kulunut jo useampi päivä. Loppiainen on takana ja ensi perjantaina on Nuutinpäivä, jolloin suomalaisen perinteen mukaan jouluaika päättyy. Arki on monella jo alkanut, vaikka kirkkovuodessa joulunaika kestääkin Kynttilänpäivään asti.

Ihmisen elämä on pääosin arkea. Arki voi tuntua harmaalta ja tylsältä. Mutta loppujen lopuksi tavallinen arki on parasta ja tärkeintä elämässä.

Usein käy niin, että osaamme arvostaa tavallista arkea vasta silloin, kun se menetetään. Sodan keskellä elävät ukrainalaiset kertovat haastatteluissa, miten he kaipaavat sitä tavallista arkista elämää, jota heillä oli ennen Venäjän hyökkäystä.

On hyvä muistaa, että Jumala ei ole meidän kanssamme ainoastaan elämän juhlahetkenä eikä silloin kun tapahtuu jotain ihmeellistä tai yliluonnollista. Jumala on kanssamme joka hetki – siis myös siinä harmaassa arjessa.

Tavalliseen arkeen liittyy toki monia huolia: Miten rahat riittävät seuraavaan tilipäivään? Miten käy, kun irtisanominen tulee omalle kohdalle? On huolia omasta ja läheisten terveydestä. Monet kokevat myös itsensä yksinäisiksi.

Kuusankosken kirkon alttarin portissa on Raamatun kehotus ”Rukoilkaa lakkaamatta”. Nuo sanat ovat aina tehneet minuun suuren vaikutuksen. Lakkaamatta rukoileminen ei tarkoita sitä, että lausumme aamusta iltaan taukoamatta erilaisia pyyntöjä Jumalalle. Lakkaamaton rukous tarkoittaa pikemminkin tietoiseksi tulemista siitä, että me elämme Jumalan kasvojen alla. Kun elämme rukouksessa, me muistamme, että emme ole koskaan yksin. Rukous antaa voimaa arjen keskellä. Me olemme pieniä ihmisiä, mutta me saamme elää suuren Jumalan kämmenellä.

Kun oivallamme jotain Jumalan huolenpidosta ja rakkaudesta, niin saamme uutta voimaa välittää myös toisista ihmisistä. Meidän rakkauttamme tarvitsevat he, jotka elävät lähellämme arjen keskellä – kuten myös kauempana olevat. Kun me teemme toisen ihmisten elämän helpommaksi, niin silloin me toteutamme Jumalan tahtoa, ja toimimme arkienkeleinä.

Kimmo Ylikangas
kirkkoherra
Kuusankosken seurakunta