Äitienpäivänä muistamme erilaisia äitejä
Äiti. Minusta tuli äiti lähes 19 vuotta sitten. Olen saanut onnellisena ja ylpeänä seurata kolmen pienokaisen kasvamista ja kehittymistä aikuisuuden kynnykselle, oppien samalla valtavasti myös itse. Yksi haasteeni äitiydessä on ollut unohtaa omat toiveeni siitä millaiseksi lasten elämän pitäisi muotoutua, antaa heidän löytää ja toteuttaa omat haaveensa ja unelmansa. Lapsistani on kasvanut kolme aivan erilaista persoonaa, joista jokainen uskaltaa rohkeasti olla oma itsensä. Minun rakkaimmat!
Puoliäiti, hauska sanonta, jonka mieheni poika keksi minusta. Reilut kymmenen vuotta sitten liityin uusperheen jäseneksi, äidin sijaiseksi mieheni teini-ikäisille pojille. Nuorempi aloitti rippikoulun ja olin hänen kanssaan rippikoulun aloituspalaverissa. Rippikoululaiset saivat esitellä aikuisen, jonka kanssa oli saapunut aloituspalaveriin. ”Minä tulin puoliäidin kanssa” poika esitteli. Esittely tuntui hauskalta, nyt siis olen puoliäiti hänelle, en kokonainen, mutta edes puolikas. Jälkeenpäin olen kokenut monia antoisia ja hauskoja hetkiä hänen kanssaan ja toivottavasti vielä jatkossakin.
Oma äitini. Just olin soittamassa, mutta ehdit ensiksi! Telepatia ohjaa minua ja äitiäni, soittamaan samaan aikaan. Puhelinsoitot ovat tärkeä toimi ”voimansiirtoon” puolin ja toisin. Pikkulapsena seurasin sivusta, miten äiti vaihtoi vaippaa pikkuveljelleni, minä tein samoin nukelleni. Äidiltä olen oppinut puutarhanhoidon, ystävä sä lapsien -laulun ja mankeloimisen taidon. Rakkautta, hellää hoivaa ja huolenpitoa olen sisarusteni kanssa äidiltämme saaneet ja saamme yhä omien lapsiemme hoitoavussa. Tällä hetkellä minusta tuntuu tärkeältä auttaa äitiä. Käydessäni vanhemmillani vaihdan verhoja ikkunoihin, autan kännykkäsovellusten latauksissa ja autokyydityksissä. Äiti ja mummu on yhä tärkeä ja rakas ihminen minulle ja perheelleni.
Mummina. Mummiii...mikä ihana sana. Tuo sana on musiikkia korviini. Noin kaksitoista vuotta sitten sain kuulla tulevani mummiksi. Odotin innolla syntymähetkeä, ja siitä asti olen iloinnut lapsenlapsistani, joita on nyt jo kolme. "Mummi leikitään kutitusleikkiä. Pelataan ristinollaa. Syödään tortilloja", kun kyselen ruokatoivetta. Mummin salaisesta askartelukaapista löytyy helmiä, kyniä, papereita, vesivärejä ja muuta puuhasteluun sopivaa tarviketta. Iltasadun ja -rukouksen jälkeen tulee vielä pyyntö: "Mummi lauletaan vielä se laulu...Jumalan kämmenellä."
Nina Paavola, Minna Löppönen, Päivi Pulkkinen ja Päivi Pöyry
Valkealan seurakunnan lastenohjaajat