1700 vuotta, eikä suotta

Vuonna 325 sitten kristillinen kirkko seisoi uuden ajan kynnyksellä. Vainojen aika oli ohi, ja keisari Konstantinus oli tehnyt kristinuskosta sallitun uskonnon. Katakombien varjoista noustiin auringonvaloon. Mutta samalla nousi esiin kysymys, joka oli jo monesti pinnanalta noussut: ketkä todella ovat kristittyjä?

Vuonna 325 Konstantinus kutsui Nikeaan koolle kirkon johtajia ratkaisemaan kiistan. Presbyteeri Areios opetti, ettei Jeesus Kristus ollut samaa olemusta kuin Isä, vaan luotu olento. Tämä ei ollut mikään pikku asia, vaan kysymys oli pelastuksesta. Jos Kristus ei ole tosi Jumala, ei hän voi myöskään pelastaa. Nikean uskontunnustus vastasi tähän selkeästi: Jeesus Kristus on Jumalan Poika, syntynyt, ei luotu, samaa olemusta kuin Isä. Hän tuli alas taivaista meidän pelastuksemme tähden. Tunnustus ei ole vain oppilausuma, vaan tiivistetty evankeliumi.

Toinen Nikean tunnustuksen erityispiirre, joka on aina minua puhutellut, on sen yhteisöllinen muoto. Siinä missä apostolinen uskontunnustus alkaa sanoilla "Minä uskon", Nikean tunnustus lausuu: "Me uskomme". Kristittyä ei ole kutsuttu yksinäiseen vaellukseen, vaan osaksi Kristuksen ruumista. Uskontunnustus ei ole yksityinen mielipide, vaan koko kirkon yhteinen todistus. Lauseita, joita ei lausuta yksin vaan yhdessä, sukupolvien ja kansojen ketjussa.

Kolmas, usein unohdettu, Nikean kirkolliskokouksen päätös koski pääsiäisen ajankohtaa. Aiemmin pääsiäistä oli vietetty, riippuen paikasta, eri aikaan. Kokous määräsi, että ylösnousemuksen juhlaa vietetään kevätpäiväntasauksen jälkeisen täydenkuun jälkeisenä sunnuntaina. Samalla laadittiin kaanoneita, jotka ohjasivat kirkon elämää ja järjestystä. Näin kirkko ei vain määritellyt, mihin uskotaan, vaan myös, miten eletään yhdessä yhtenä kirkkona, yhtenä Kristuksen ruumiina.

Nikean uskontunnustus on ajankohtainen tänäänkin. Se ei ole vain muinaisen kirkon lausuma, vaan elävä tunnustus. Se tuo meidät yhteen sen tärkeimmän äärelle: Jeesus Kristus on Herra. Siinä on uskomme ydin, toivomme perusta ja yhteytemme lähde.

Misa Lehtinen
rippikoulupappi
Kouvolan seurakunta