Joka aamu on armo uus

Sisareni olohuoneen pöydällä on taulu, jossa on teksti: Joka aamu on armo uus. Se on lahja ystävältä, ja sen sanoma on ilmeisestikin lahjan saajalle tärkeä, koska se on sijoitettu niin keskeiselle paikalle. Ennen harrastettiin paljon huoneentauluja. Niissä oli kuva ja joku elämänohje, usein Raamatusta otettu. Lapsuudenkodistani löysin kirjaillun seinävaatteen, missä on kuva nousevasta auringosta ja kirjoitus: Aamulla armoas muistan, ehtoolla totuuttas.

Meidän aikaamme on sanottu armottomaksi. Armottomuutta ilmenee niin lähimmäisiä kuin omaa itseämmekin kohtaan. Armottomuuteen syyllistyvät kaikenikäiset. Toisten virheet ja hairahdukset nostetaan hyvin pian laajaan tietoisuuteen. Hairahtunut saa todella tulla tuntemaan huonoutensa. Ja usein jo hutkitaan ennen kuin tutkitaan. Virheiden pelossa ei luovuuskaan kuki. Pitäisiköhän alkaa tuoda entistä enemmän esiin armoa ja armollisuutta.

Armo on valtava käyttövoima. Meillä kristillisen kulttuurin maassa elävillä armo ei ainakaan sanana pitäisi olla tuntematon. Sen merkitys ja käyttö sen sijaan pyrkivät unohtumaan. Venezuelan quajiro-intiaanit eivät olleet tunteneet ollenkaan käsitettä armo. Sanaa ei ollut löytynyt myöskään heidän kielestään. Kun armo oli puuttunut, oli pienestäkin kärhämästä voinut syntyä valtavan suuri konflikti. Lähetystyöntekijät olivat vieneet sinne armon tuntemista.

Kristinuskoon armo kuuluu olennaisesti. Se on rippikoulun rautalankaversiossa määritelty näin: ARMO = Ansaitsematon Rakkaus Minun Osakseni. Vapahtajamme Jeesus Kristus on tämän armon meille ansainnut ristinkuolemallaan. Armoa me emme voi millään tavoin ansaita. Riittää, että otamme Vapahtajamme sovitustyön vastaan. Armo on tarjolla kaikille Jeesukseen turvaaville.

Joka aamu on armo uus, miksi huolta siis kantaa! Varjot väistyy ja vajavuus, Jeesus voimansa antaa. Kiitos Herran, hän auttaa tiellä, meidän kanssamme nyt ja aina on, täällä suo Isän suosion, rauhan luonansa siellä. Virsi 547:1.

Outi Heinonen

kappalainen

Anjalankosken seurakunta