Taasko anteeksi?

Lankkasin kenkiä pesuhuoneen lattialla ennen reissuviikkoa. Mustat kengät kaipasivat väriä, muuta vikaa niissä ei näyttänyt olevan. Puoliso tuli ihmettelemään: ”Tuo kenkähän on rikki! Eiköhän nuo ole palvelleet jo tarpeeksi." En ollut huomannut ja pidin niistä kengistä. Päätin, ettei se nyt niin pahasti ole rikki. Ja koska olin juuri kengät lankannut pakkasin ne mukaan matkaan. Puoliso nauroi edelleen: ”Niin, sinähän peset kaikki risat vaatteetkin ennen roskiin laittamista!”. Niin minä teenkin. Ehkä niillä on vielä jokin käyttö, mahdollisuus.

Jeesus puhuu meille evankeliumissa rikkeistä ja anteeksiannosta.  Opetuslapset kuulevat kehotuksen rehellisyyteen ja palautteen antamiseen: sanokaa suoraan. Jos syntiä tehnyt ei ymmärrä mokaansa, pitää viedä asia muiden ratkaistavaksi. Yhdessä ratkaisu voi löytyä ja viisautta voi rukoilla. Jeesus sanoo selvät ohjeet: yrittäkää kaikkenne ja jos se ei auta, jättäkää asia ja virhe rauhaan.

Pietari tarkentaa vielä Vapahtajalta: entä anteeksiantaminen? Pitääkö antaa anteeksi yhä uudestaan, seitsemänkin kertaa? Jeesus on edelleen selkeä: pitää, 77 kertaa. Jeesus tarkoitti: loputtomiin, aina.

Ihmisellä on tapana tarttua kirjaimiin ja pykäliin. Siksi joku huomautti, että Jeesuksen anteeksiannolla on rajansa. 77 kertaa riittää! Mutta ihminen etsii jotakin, mihin tarttua mahdottomalta tuntuvien tilanteiden keskellä. Mutta se on ehkä ihmisen raja. Jeesuksella ei ole mitään rajaa. Jos olisi, hän olisi kuin kuka tahansa ihminen. Sitä hän ei ole. Hän antaa mahdollisuuden toisensa perään. Hän antaa anteeksi ilman rajoja jokaiselle, joka tulee hänen eteensä sydän ja sielu rikkinäisenä. Hän näkee virheemme ja puutteemme, silti puhdistaa ja uudistaa meidät ja koko elämämme.

Eivät kenkäni tulleet ehjiksi, vaikka ne lankkasin. Mutta pari reissua ne ehkä vielä menevät. Sitten roskiin, lopulta.

Virheitäni en saa tekemättömäksi, en menneisyyttäni ja muistiani puhtaaksi, mutta Jeesuksen kohtaamisen jälkeen näytän aivan samalta, mutta loistan taas hetken kuin uusi, sydän iloiten. Ja voin olla varma, ettei hän luovu minusta, en joudu hukkaan enkä roskiin.

Mirva Lehtinen
kappalainen
Kuusankosken seurakunta