Löytynyt pala historiaa

Sain viime viikolla arvokkaan lahjan, palan historiaani. Sisareni oli löytänyt negatiiveja, jossa oli isäni ottamia kuvia ja hän vei ne liikkeeseen. Oli vaatinut jonkun verran työtä, että pahimmat naarmut oli saatu pois, mutta sain siis käsiini nipun valokuvia minun 4-vuotis syntymäpäiviltäni ja muutaman kuvan itsestäni kauniisti puettuna morsiustyttönä, jolla on valkoiset hanskat, kaunis kukkakimppu ja kukkapanta hiuksissa. Liikutuin kovasti näitä kuvia katsellessani. Kuvia, joita en tiennyt olevankaan, ajalta, josta en paljoa muista. Näin lapsuuden ystäväni, joista muistin vain yhden, sängyn, jossa olin nukkunut ja mitä kaikkea oli vuoteeni vierellä. Ai, tuo ihana virkattu kissa oli jo silloin olemassa, ja pikku nalleni, ihana. Pyöreät hymyilevät lapsen kasvoni. Istun tyytyväisen oloisena naapurin tädin sylissä. Keittiön pöydällä on kaksi isoa pulloa jaffaa. Toisissa kuvissa isosisko leikittää piirissä meitä pienempiä ja toisissa leikimme jotakin muuta. Lasten avoimet katseet. Tunne kuvien äärellä on erikoinen, kuin olisi löytänyt jotakin minkä ei tiennyt olevan kateissa. Näissä valokuvissa olen katseltavana ja iloittavana. Viesti vuosikymmenien takaa saa tuntemaan itsensä ehjemmäksi.

Tämän pyhän aihe liittyy katoamiseen ja löytymiseen. Me löydymme silloin, kun meihin katsotaan rakastaen. Me löydämme, kun katsomme vastaanottaen. Olen kiitollinen, että uskossamme puhutaan niin paljon rakkaudesta ja armosta, että siunauksessa pyydämme Herran katsovan meitä. Jumalan pojan henkikin on annettu rakkaudesta meihin. Tällaisen puheen kuuleminen vuodesta toiseen jättää pysyvää jälkeä. Se saa meidät tuntemaan omaa ainutlaatuista arvomme. Voimme olla ”kuuroja” tällaiselle puheelle, jos siten eivät lähimmätkään puhuneet ja jos emme ole saaneet olla sylissä, ei puhe Jumalan sylistäkään ehkä kosketa. Onneksi se ei estä Isäämme katsomasta meihin lempeästi. Hän voi myös auttaa jotakin sellaista palautumaan, mikä on kadonnut. Tänäänkin on löytymisen ja löytämisen päivä.  

Sairaalapastori Mia Räty