Näkemiin veljeni

Sinä maaliskuisena lauantaina et vastannutkaan puhelimeen. No, ehkä et ollut kuullut sen soivan tai kännykkäsi oli jäänyt kotiin. Mutta kun et vastannut seuraavanakaan aamuna, aloimme huolestua. Niin sinä löydyit sieltä, omasta kodistasi, minunkin lapsuuskodistani. Lepäsit vuoteellasi rauhallisesti enää heräämättä, kirja yöpöydällä ja valot sammutettuina. Varmaan iltarukouksesi oli se sama, jonka äiti minullekin opetti: ”Levolle lasken luojani, armias, ole suojani. Jos sijaltain en nousisi…”

Sanoivat, että sinulla oli hoitamaton sepelvaltimotauti, joka koitui kohtaloksesi. Sydän ei enää jaksanut. Mikset mennyt lääkäriin, senkin ääliöpoikamies! Luulitko oireita vatsavaivoiksi, kun lääkekaapistasi löytyi roppakaupalla närästyslääkkeitä. Olisit edes kerran puhunut meille.

Lapsuudesta muistan, miten olit aina kiltti isoveli. Vedit minua pulkassa, ja pelastit kerran Käyrälammen pohjasta, kun uimapatja keikahti nurin enkä osannut vielä uida. Silloin ihmettelin, miksi jotkut kuitenkin nauroivat sinulle selkäsi takana. Olit erilainen ja ymmärsin sen selvemmin sitten isompana.

Sitkeästi raivasit kuitenkin tiesi yliopistoon suomen kieltä lukemaan ja teit gradusi aiheesta ”Lauseenvastikkeet vuoden 1776 Raamatun evankeliumeissa.” Siis sen ikivanhan käännöksen, jota jossain vieläkin käytetään. Siksi minun oli helppo valita sanat kuolinilmoitukseesi, ja nythän olit päässyt sukuhautaamme kaipaamiesi äidin ja isän luokse – heidän, joista jaksoit huolehtia loppuun asti ja joiden kanssa jaoit sen turvallisen uskon. 

Teidät kaikki kolme olen siunannut, ja tänään sytytän jälleen kynttilän haudallenne. Ei se tuo teitä takaisin, mutta lohduttaa hiukan enkä taida olla ainoa, joka ajattelee niin rakkaistaan. Sillä onhan tämä totta: ”Sanoi Toomas hänelle: Herra, emme tiedä, kuhunkas menet: kuinka siis me taidamme tietää tien? Jesus sanoi hänelle: minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kenkään tule Isän tykö, vaan minun kauttani.” (Biblia 1776)

Niinpä en sano sinulle hyvästi, veljeni, vaan näkemiin!

Lasse Karppela
Kirjoittaja on siunannut vainajia haudan lepoon Kouvolassa yli 30 vuotta.