Pyhitetty lepopäivä

Tavat ja perinteet ovat olleet julkisen keskustelun kestoaiheita viime vuosina; mikä kuuluu kenenkin perinteisiin ja kuka niitä voi määrittää. Erityisesti joulun perinteet ovat olleet suurennuslasin alla, ja muutosta tapahtuu toki niissäkin. Joulukirkossakaan ei käydä enää vain tavan vuoksi.

Mitä kirkossa käyminen sinulle merkitsee?

Suomalaiselle kristitylle viikoittaiset jumalanpalvelukset kotikirkossa eivät välttämättä ole totuttu tapa. Silti joulukirkkoon, rippikirkkoon tai vihkikirkkoon asteleminen vuosienkin tauon jälkeen on monelle tunteellinen ja vaikuttava hetki. Kirkko tilana herättää usein vahvoja tunteita ja mielikuvia, liittyyhän se moniin elämän käännekohtiin ja on toivottavasti ennemmin pyhän kuin pahan kohtaamisen paikka.

Jeesus kävi säännöllisesti temppelissä. Näistä käynneistä kerrotaan myös tämän pyhän evankeliumiteksteissä. Jeesus oli juutalaisen perheen poika ja noudatti uskonnollisia tapoja. Jeesukselle temppelikäynnit vaikuttivat kyllä olevan paljon muutakin kuin tapa. Hän halusi noudattaa Isänsä tahtoa, ja toisaalta virkistyä Jumalan läsnäolosta paikassa, joka oli erityisellä tavalla pyhitetty siihen.

Jumalan ajatus lepopäivän pyhittämisessä onkin se, että me säännöllisesti pysähtyisimme hengähtämään arjen keskellä ja kokoontuisimme yhteen, pyhään paikkaan, Jumalan läsnäolon äärelle. Jumalanpalvelusten syvä idea on siinä, että tulemme Jumalan palveltaviksi. Jouluna meille syntyi Vapahtaja, joka tarjoaa vapautta syyllisyydestä ja toivoa toivottomuuteen. Jeesus sanoo: ”Tulkaa minun luokseni te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon.” Jumalanpalvelus on lepopaikka, jossa Jumala haluaa sanallaan ja sakramentillaan virkistää ja ravita meitä niin, että jaksamme toimia Jumalan siunauksen välittäjinä arjessa.

Ehkä sinäkin löytäisit levon ja virkistyksen kirkosta? Kannattaa joskus kokeilla, jos ei tavan vuoksi, niin edes uteliaisuudesta.

Armorikasta alkanutta vuotta toivottaen,

Heidi Arponen

seurakuntapastori

Kuusankosken seurakunta