Ollaan yhteyksissä!

Moni kirkkoon kuuluva tai joskus siihen kuulunut on varmasti käyttänyt tovin pohtiakseen, miksi seurakunta tai kirkko on olemassa. Onko sillä mitään virkaa? On välillä hyväkin pysähtyä pohtimaan kriittisesti jäsenyytensä merkitystä. Eihän kukaan ole kieltänyt rukoilemista, vaikka ei seurakuntayhteydessä olisikaan, aivan kuten kukaan ei ole kieltänyt mielipiteitä ilman puolueen jäsenkirjaa tai juoksemista ilman urheiluseuraan kuulumista. 

Haluan kuitenkin havainnollistaa, mitä kuuluminen ja yhteys minulle merkitsevät, vaikka esimerkkini hieman ontuu – monin tavoin. 
Minulla on kissa, jonka nimi on Urho. Sen kohdalla on valikoitunut nimi kissaa myöten, sillä se on varsin urhea silkkitassu. Tassuja sillä onkin vain kolme. Se löytyi kuuman kesän jälkeen tienposkesta. Pysäytin auton, sukelsin sen perässä ojaan ja alkoi kiukkuisen kissanpennun jahti. Nälkäinen, rampa ja loisia kuhissut pikkuinen pentu oli tarkastavan eläinlääkärin mukaan kaikesta kokemastaan huolimatta sisukas ja se ansaitsi jatkoaikaa. Jalattomuudesta huolestuessani lääkäri totesi, että kissan keho oppii nopeasti ja hyvän hoidon tuella paikkaamaan puutettaan. Ainakaan vauhdissa se ei juuri jää nelijalkaisista lajitovereistaan.

Seurakuntaa verrataan Raamatussa ruumiiseen. Ruumiin jokaisella jäsenellä on tärkeä tehtävänsä eikä silmä voi väheksyä ruumiissa käden tai pää jalkojen tehtäviä. Seurakunnan varsinainen merkitys korostuu minusta kuitenkin vasta silloin, kun jokin ruumiinjäsenistä väsyy: silloin muut vierellä kannattelevat ja tukevat. Seurakunnassa saa olla myös murtuneita jalkoja ja hervonneita käsiä, sillä nekin ovat tärkeitä. Ne kuuluvat yhtä lailla yhteiseen ruumiiseen. On lupa olla rikki ja tulla kuulluksi ja hoivatuksi, mutta on myös lupa olla vahva ja auttaa, kantaa toistenkin taakkoja. 
Tuossa samassa joukossa on kuljettu toinen toistaan tukien jo sukupolvesta toiseen, aina ajan rajojen ylitse yhdessä kaikkien pyhien kanssa. 

Tuuli Kotisalo
seurakuntapastori
Kouvolan seurakunta