Kutsumukseni

Tämä sunnuntai muistuttaa Jeesuksen paluusta temppeliin. Sen ajan kirkko oli hänen todellisen Isänsä rakennus. Hyvin vaivattomasti Jeesus 12 -vuotiaanakin oli isänsä talossa ja keskusteli henkeviä oppineiden juutalaisten kanssa.

Onkohan meillekin oma kirkko ja seurakunta samalla tavoin matalan kynnyksen paikka?  Kirkon perustehtävänä on olla ihmisen rinnalla miettimässä elämän suuria kysymyksiä. Seurakunnassa löytää ihminen myös aineksia oman elämänsä kutsumuksen pohdintaan.

Jumala toimii kirkkorakennusten ulkopuolellakin. Pyhäpäivän ja arjen ero on siinä, että juuri arjessa jokainen ihminen toteuttaa sitä ominta kutsumustaan, jonka vain hän voi tehdä. Jeesuskin etsi kasvaessaan omaa kutsumustaan. 12-vuotiaiden elämänkysymykset ovat niitä, joita meidän tulisi tarkalla korvalla kuunnella. Olemmehan olemassa, jotta tämä maailma olisi parempi paikka seuraaville polville. Varttuva nuori katsoo meitä ja miettii, mitkä todelliset arvot ohjaavat elämäämme. 

Meidän kirkkorakennuksistamme olisi vaikka mihin. Niissä on tilaa ja hiljaisuutta, niissä voi levähtää tai kuunnella musiikkia. Raamatun sanoja voisi mietiskellä, arjen keskellä piipahtaa Pyhään ja näin virkistää sekä aivoja, kehoa että mieltä. Voisimmekohan ehkä ravistella kirkkorakennukseen liittyviä käyttötapoja ja nähdä siinä yhteisön elämän keskuksen. Paikan, johon hänenkin, joka kokee ettei oikein ole ’vakiokäyttäjä’ on helppo tulla. Tila on yhteinen. 

Kaste antaa meille armon ja anteeksiannon. Kasteen kautta Jeesus on läsnä elämässämme aina. Todellinen kutsumuksemme on olla taivaan ääni jo täällä, ja kerran liittyä perillä suureen, iloitsevaan joukkoon. 

Yhteys Jumalaan on elämämme perusta ja kasvupohja. Päivän raamatunkohdissa Sakarian kirjan 3:6-10 muistuttavat Jumalan sanan uutta luovaa voimaa. Se on uusi verso. Siitä kasvaa rauhan vertauskuvana viiniköynnös ja viikunapuu, joiden alle voi kokoontua ystävien kanssa. 

Kirsi Hämäläinen
Elimäen kirkkoherra