Ecclesia semper reformanda?

Oli muuan syyskuinen päivä joitakin vuosikymmeniä sitten. Lepäilin synnyttäneiden osastolla pieni tyttäremme vierelläni. Katselin paitsi tytärtämme, myös kotiin saapunutta postia, jonka tuore isä oli tuonut sairaalaan pyyntöni mukaan. Pappisliiton jäsenlehti otsikoi: ”Ecclesia semper reformanda?” Virkkeen perässä oli kysymysmerkki, jos saatan muistikuviini luottaa. 

Tänään on Reformaation päivä.  Ennen puhuttiin Uskonpuhdistuksesta, joka sanana on aikamoisen arvottava. Reformaation päivänä mietitään tänään, kuten vuosikymmeniä sitten: Pitääkö kirkon jatkuvasti uudistua? Pitääkö kirkon jatkuvasti tutkistella itseään, jotta se voisi vastata ajan haasteisiin ja samalla säilyttää oppinsa puhtauden? Uudistuksia ja muutoksia tapahtuu - tai tulisi tapahtua - kahteen suuntaan. Kirkon pitää uudistua ajassa, mutta kirkon pitää uudistua myös kohti alkuperäistä kristinuskoa. Kirkossa toimivat ihmiset eivät ole sen paremmin vapaita vääristä tulkinnoista tai itsekkyydestä kuin muutkaan ihmiset. Siksi on  mahdollista, että ihmisten mukana kirkkoon on pesiytynyt sellaisia toimintatapoja, joille ei olisi sijaa alkuperäisessä kristinuskossa. Tätä Martin Luther ajoi takaa reformaation aikana. Jumala on täydellinen, ihminen ei ole. 

Se pieni vauva, joka joutui jakamaan huomion Pappisliiton jäsenlehden ja tuoreen äitinsä kanssa, on nykyään itsekin teologi. Ja hän kohtaa samat kysymykset kuin äitinsä ja isänsä ja näitä edeltäneet sukupolvet. Kirkkona ja kirkon jäseninä elämme maailmassa, mutta emme maailmasta. Sillä maailmassa me saamme ruumillemme ravinnon ja kodin suojaamaan meitä tässä ajassa. Mutta maailmasta emme saa hengellemme ravintoa, sillä Hengen ravinto löytyy Jumalalta. Kelle kiitoksen saamastamme osoitamme, lienee oleellinen kysymys. Jumalalle kuuluu kunnia ja kiitos niistä monista hyvistä asioista, joista saamme elämämme aikana nauttia.  Tämä maailma pysyy aikansa, Jumala pysyy ikuisesti. 

Tuula Ylikangas
Sairaalapastori