Lepopaikka

”Hän jätti heidät siihen, meni kaupungin ulkopuolelle Betaniaan ja oli siellä yötä”. Matt. 21:17.

Betania, kylä Öljymäen itäpuolella noin kolmen kilometrin päässä Jerusalemista, ei ollut Jeesuksen elämässä mikä tahansa paikka: Siellä asuivat Martta, Maria ja Lasarus. Betaniaan Jeesus opetuslapsineen lähti yöpymään käytyään Jerusalemin temppelissä. Siellä, leprasta parantuneen Simonin talossa, eräs nainen voiteli Jeesuksen kallisarvoisella öljyllä. Betanian läheisyydessä Jeesus astui taivaisiin. Jerusalemin temppelin metelin jälkeen Betania tuntui varmasti lepopaikalta.

Mikä Sinulle on tai on ollut tämän kevään lepopaikka? Keiden puhelut ja viestit ovat virvoittaneet mielesi? Minne olet vetäytynyt – sisimpäsi mielikuvissa, kodin tiloissa, lähiympäristössä – kun elämänhaasteet ovat tuntuneet suurilta? Kenen kosketusta ja arvostusta olet kaivannut? Missä on se pyhä paikka tai hetki, joka on vienyt Sinut lähemmäs taivasta?

En kuvittele, että sinä tai meistä kukaan voi vastata näihin kysymyksiin tuosta noin vain tätä lukiessa. Vastauksia häivähtää mielessä hetkittäin kaipauksen ja kiitollisen mielen vuorotellessa. 

Lempipaikkamme ja läheiset ihmiset ovat vuoroin riemu, vuoroin riesa. Niin paljon riippuu oman sisimpämme tunnetiloista ja elämäntilanteen kuormittuneisuudesta. Lempipaikat voivat mennä kiinni tai niiden siivoaminen tai huoltaminen väsyttää. Läheisillä voi olla kiire ja omat harminsa. Tarpeemme eivät aina kohtaa. Mutta näissä paikoissa ja teitä läheisiä ajatellessa silti tuntee ja tietää olevansa pohjimmiltaan arvokas ja rakastettu. 

Olisiko tänä Palmusunnuntaina hyvä hetki ajatella: Kiitos Jumala, että olen saanut tämän nurkkauksen, tämän tuolin, tämän maiseman.  Tai voisinko tänään jättää hetkeksi turhan kriittiset äänenpainot, omat kipupisteeni ja sanoa läheisilleni: Kiitos. Olet tärkeä. Jos osaisin ja aikuisena kehtaisin, virpoisin Sinut. Palkan olen jo niin monta kertaa saanut. 

Kaija-Liisa Lindberg
Kouvolan seurakunnan kappalainen