Jumala armahtaa (Luukas 7:36-50)

Tämän sunnuntain evankeliumissa kohtaamme kahdenlaista uskoa. Fariseus Simon edustaa ammattiuskovaa, jolla on hyvin vahva usko itseensä ja joka tietää tosi tarkkaan muiden ihmisten synnit ja erheet. Hänen uskonsa on kovaa, paheksuvaa ja torjuvaa. Se ei kutsu lähelle, vaan karkottaa kauas.

Syntisen naisen usko on itsessään arkaa ja epävarmaa omiin mahdollisuuksiin nähden. Sellainen usko itkee ja rakastaa ja se vetää luokse toisiakin armon kerjäläisiä. Simonin uskon mukaan Jeesus ei ole kyllin ankara langenneille syntisille. Sellainen usko ei itke eikä iloitse, ei kiitä eikä vaikerra. Siinä nähdään toisten synnit, paheita ja taipumuksia, mutta hämärästi jos ollenkaan, omat synnit.

Millaisen tien kirkko ja seurakunnat valitsevat tällaisena aikana mitä me nyt elämme? Olemmeko kutsumassa ihmisiä armollisen Jumalan luo vai olemmeko sulkemassa oven seurakunnan yhteyteen omilla oikeassa olevilla Raamatun tulkinnoilla? Näin tekemällä samalla suljemme tien syntisten Vapahtajan luo.

Tasavallan presidentillä on Suomessa oikeus armahtaa rikollinen, mutta tapana on, että hän ei koskaan perustele ratkaisujaan eikä kerro syitä, joiden nojalla hän armahtaa. Armoa ei tarvitse perustella.

Jumala armahtaa, koska hän on Jumala. Armon valtakuntaa hallitsee Jumalan loppumaton armo, rajaton lempeys, uhrautuva rakkaus ja kärsivällinen anteeksiantamus. Taivaallisena Isänä hän ohjaa meidät rakkaan poikansa luo, koko maailman Vapahtajan luo. Siinä on tämän päivän evankeliumin ydin!

Keijo Gärdström
kirkkoherra
Kouvolan seurakunta