Siniristiliput liehumaan!

Punainen tupa ja perunamaa. Vaikka keltainen siitä tulikin, niin oman maan ensimmäisiä pottuja juuri juhannuksen tienoilla mökin kuistilla isolla porukalla aina herkuteltiin. Koivut ja kukat noudettiin lähimetsästä, sauna lämmitettiin lempeäksi. Aroinkin uskalsi heittää talviturkin Lappalan loiviin laineisiin.

Ennen kokolle kokoontumista juhannusaaton koskettavin hetki oli Suomen lipun salkoon nostaminen. Vuorotellen lapsikatraan varttunein sai kunniatehtävän avustaa isää. Vaikka varat ja osaaminen nipin napin riittivät vaatimattoman mökin rakennustarpeisiin, lipputangon tarpeellisuudesta ei edes keskusteltu. Isänmaan rakkauden tunnus kuului näkyvimmälle paikalle.

Miten tuntuukin, että lapsen mielessä juhannusilta oli aina tyyni, valoisa, vihreän luonnon pesä. Luontosuhdetta ei opittu kirjoista, se kasvoi sydämeen suven suloisessa sylissä.

Tänä kesänä juhannuksen odotus on saanut tuoreen sinivalkoisen sävylisän. Suomen jalkapallomaajoukkue on ensi kertaa mukana jalkapallon Euroopan mestaruuskilpailussa. Puhutaan sukupolvien unelman täyttymisestä. Ensimmäinen maali on jo tehty, ensimmäinen voitto saavutettu.

Tätä kirjoittaessa en vielä tiedä mihin asti huuhkajien siivet pelikentillä lopulta kantavat. Mutta sen tunnen, miten pelaajat ylpeinä kantavat pelipaidoissaan suomen siniristilipun tunnusta ja laulavat sydämestään Suomen kansallislaulua ennen ottelua.

Keskikesän luonnonjuhlan lumossa monille on uusi tieto, että juhannus on saanut nimensä Raamatun Johannes Kastajan mukaan. Kirkoissa muistetaan Johanneksen syntymäpäivää. Saamansa nimen (Johannes = Jumala on armollinen) mukaisesti Johannes julisti Jumalan armollista hyvyyttä, pelastusta ja syntien anteeksiantamista. Kirkko on viettänyt vanhastaan myös Johannes Kastajan mestauspäivää elokuun lopulla. Pysähdyttävä kertomus (Mark. 6:14–29) on otettu juhannuskirkon vaihtoehtoiseksi saarnatekstiksi.

Vuosikymmenten saatossa pieni keltainen mökki on saanut uuden elämän. Juhannuksen kaikki elementit ovat edelleen läsnä, perunatkin kasvavat omatuotteisesti. Sukupolvien ketju on valloittanut tuvan ja pihapiirin uusilla unelmillaan. Vanhan lipputangon naru on hapertunut olemattomiin ja tanko menettänyt ryhtinsä, mutta sen elämää pursuva sanoma ei ole vanhentunut. Sydämestä kumpuaa kiitos kaiken kauniin Luojalle, kaikkea luomakuntaa rakastavalle armolliselle Jumalalle.

”Ristisi Golgatalla se voitonlippu on. Vain siihen katsomalla saan voittopalkinnon.” VK 309:4 Valoisaa juhannusta, siniristiliput liehumaan!

Arto Helle
kirkkoherra
Valkealan seurakunta