Opetuslapsiksi kutsutut

Tänäkin kesänä olemme rippikouluissa opetelleet ja toteuttaneet Jeesuksen lähetyskäskyä, jossa hän käskee tekemään kaikki kansat opetuslapsikseen kastamalla ja opettamalla. Meitä kaikkia kutsutaan Jeesuksen seuraajiksi, ottamaan vastaan Jumalan rakkautta ja välittämään sitä maailmaan.  

Päivän evankeliumissa (Luuk.5:1-11) Jeesus kohtaa Simon -nimisen kalastajan, tämän veljen Andreaan sekä heidän kalastuskumppaninsa Jaakobin ja Johanneksen, ja kutsuu heidät opetuslapsikseen. Simon tunnetaan Raamatussa myöhemmin nimellä Pietari ja hänellä on lopulta iso rooli Jumalan valtakunnan työssä. 

Jeesuksen saapuessa miesten kotirannalle, Simon ystävineen on ollut kalassa koko yön, mutta saalista ei ole tullut. Jeesus lainaa toista heidän veneistään ja menee opettamaan järvelle. Kalastajat huuhtovat verkkojaan rannassa ja ehkä toisella korvalla kuuntelevat puhetta. Lopetettuaan opetuksensa Jeesus pyytää kalastajia soutamaan vielä kerran syvälle ja heittämään verkot veteen. Simon toimii puhemiehenä ja yrittää sanoa, että tämä päivä on kalojen suhteen menetetty. Jokin Jeesuksen olemuksessa saa heidät kuitenkin toimimaan. Onko opetus tehnyt vaikutuksen vai mikä lienee syy? 

Seuraukset ovat kuitenkin mykistävät. Koko yönä järvestä ei ole tullut saalista ja nyt sitä tulee niin paljon, että kaksi venettä täyttyy kaloista. Tämä ihme turvaa elannon koko joukolle pitkäksi aikaa. Mutta se ei ole Simonilla ensimmäisenä mielessä. Sen sijaan hän lankeaa Jeesuksen jalkoihin ja pyytää: ”Mene pois minun luotani, olen syntinen mies.” Jeesuksen pyhyys on tuossa hetkessä Simonille ilmeistä. Hän on hämmästynyt ja peloissaan, mutta ennen kaikkea häneen iskee synnintunto; minä en ole elänyt niin, että ansaitsisin Jumalan hyvyyttä. Jeesus kuitenkin kutsuu Simonin seuraamaan itseään, ja antaa uuden tehtävän: ”Tästä lähtien olet ihmisten kalastaja.” Olet hyvä Jumalan työhön juuri tuollaisena.

Jeesuksen seurassa sillä ei ole väliä, millaista elämäsi on ollut ennen, mitä olet saavuttanut tai mikä on yhteiskunnallinen asemasi. Hän haluaa antaa jokaiselle mahdollisuuden uuteen alkuun, ja tarjoaa Jumalan armoa ja rakkautta elämäämme. Hän kutsuu meitä Herran palvelukseen, palvelemaan toisia ihmisiä niillä lahjoilla, joita olemme jo syntymässä saaneet. Riittävän hyvinä juuri tällaisina.

Heidi Arponen
seurakuntapastori
Kuusankosken seurakunta