Ateisti, joka tuntee Jumalaa?

Miksi Jumalalle ei riitä se, että hän yksin olisi tärkein? Hän selvästi ohjaa koko ajan meitä suuntaamaan hyvyyttä ja rakkautta toisiin ihmisiin. Hän on alkupiste, mutta niin 10 käskyssä, Isä meidän rukouksessa, rakkauden kaksoiskäskyssä, kuten kaikessa, mitä Jeesus opetti ja Pyhä Henki hänen jälkeensä, suunta on aina toiset ihmiset: rakasta, välitä, huomioi, tee hyvää, kunnioita… Tämän opetuksen seuraus sataa siis aina lähimmäisten laariin. 

”Jokainen, joka rakastaa… tuntee Jumalan ja joka ei rakasta, ei ole oppinut tuntemaan Jumalaa, sillä Jumala on rakkaus.” 1. Johanneksen kirje, luku 4. En ole aiemmin tajunnut kuinka radikaali sanoma tämä onkaan. 

Jos siis rakastaa ihmistä sellaisella rakkaudella, joka on valmis laittamaan itsensä likoon toisen puolesta ja valmis kaikkeen siihen, mihin oikea rakkaus kutsuu, tuntee Jumalaa, vaikka sanoisi olevansa ateisti. Vastaavasti jos sydän on kova eikä siellä ole rakkautta toisia kohtaan, ei todella tunne Jumalaa, vaikka uskookin häneen. Pysäyttävä mittari…Tunteminen on muuta kuin tietämistä, se on toisen ominaislaadun tavoittamista. Jumalan ominaislaatu on täydellisen rakastamisen kyky, joka koko ajan suuntautuu toisia kohti. Hän on kaiken välittämisen ainoa alkulähde. Laitamme usein pahuuden ja kärsimykset Hänen piikkiinsä, mutta usein myös unohdamme, kuinka Hän näkyy tässä maailmassa kaikessa siinä hyvyydessä, jolla me autamme ja kohtaamme toisiamme. Tätä on enemmän kuin pahuutta ja sen voima on pitkässä juoksussa aina suurempi. 

Ehkä tänään voisimme katsoa maailmaa, toisiamme ja itseämme silmin, joka näkee vaatimattoman ja sitkeän rakkauden voiman ja tietää mistä se on lähtöisin.
 

Mia Räty 
Yhteisten erityistyöalojen päällikkö
Kouvolan seurakuntayhtymä