Katoamaton aarre

”Mummi. Miksi teillä on noita Jeesuksia joka huoneessa? Kysyy pieni lapsenlapsemme vuosia sitten minulta. Hämmennyn hieman yllättävästä kysymyksestä ja vastaan: ”Niin tosiaan. Meillä on varmaankin melkein joka huoneessa tuollainen taulu, jota sanotaan ikoniksi. Ikoni kertoo mummille ja vaarille jotain tärkeää Jeesuksesta. Jeesus on mummille ja vaarille tärkeä. Siksi meillä on noita kuvia ja esineitäkin, jotka kertovat Jeesuksesta.” ”Niin”, vastaa lapsenlapsemme ja tyytyy mummin vastaukseen. Uusia kysymyksiä ei enää tule. Lapsen toiminta suuntautuu muualle.

Kului vuosia ja samainen lapsenlapsi oli kotiseurakuntansa lasten kesäleirillä. Leirin jälkeen hän kertoi innoissaan leirikokemuksistaan. Leiri oli selvästi ollut hänelle merkityksellinen ja tärkeä. Monella tavalla. Elävästi ja toiminnan kautta kerrotut Raamatun kertomukset olivat innostaneet ja koskettaneet. Jälleen yllättäen hän kysyi: ” Mummi. Uskotko sinä Jeesukseen?” Vastasin: ”Juu. Kyllä minä uskon.” Johon hän nopeasti totesi: ”Niin minäkin.”

Saman asian äärellä. Mummi ja lapsenlapsi. Välissä vuosia ja elämää. Noissa hetkissä, yhdessä, elämän kalleimman ja tärkeimmän asian äärellä.

Nämä hetket tulivat mieleeni tämän sunnuntain aihetta katoavista ja katoamattomista aarteista miettiessäni. Tuollaiset hetket ovat aarteita mummin elämässä. Saa kohdata lapsen lapsensa. Saa kuulla hänen mietteitään taivaallisista ja muustakin.

Lapselle on luonnollista uskoa erityisesti silloin, kun hän saa hengelliselle kasvulleen tukea. Aikuinen sen sijaan epäilee, kyseenalaistaa. Aikuinen myös etsii usein elämäänsä turvaa ja vastauksia toisesta suunnasta. Rahasta, omaisuudesta, tiedosta, tieteestä ja mistä kaikesta muusta.

Raamatussa on kuvaus kahdesta rakentajasta. Miehestä, joista toinen rakensi talonsa hiekalle ja toinen kalliolle. Kun alkoi sataa, tulvavesi virtasi ja myrskytuuli pieksi taloa, joka oli rakennettu kalliolle. Talo ei kuitenkaan sortunut, koska se oli rakennettu kalliolle. Sen sijaan hiekalle rakennettu talo sortui, maan tasalle saakka. Me voimme rakentaa elämme tämän kuvauksen mukaan viisaasti ja tyhmästi, kuten itse kertomuksessa todetaan. Elämämme perustan rakentamisen voimme itse valita. Elämän rakentaminen kalliolle, Jumalan varaan, kannattaa. Sillä kun myrskytuulet elämässä tulevat, ja tulvat meinaavat hukuttaa, on turvassa. Jumalan turvassa. Parhaimmassa.

Rahaa me tarvitsemme jokainen. Sen varaan ei kuitenkaan kannata kokonaan elämäänsä perustaa eikä rakentaa. Maalliset aarteet katoavat. Siitä meitä tänään muistutetaan. Samoin aidosta ja todellisesta elämästä, mikä on elämää Jumalan yhteydessä. Elämästä, joka antaa merkityksen ja tarkoituksen elämään.

Raija Pautola

seurakuntapastori

Anjalankosken seurakunta