Etsintäkuulutus – rukoileva mummo!
Liikkuu tiettävästi Kouvolan alueella, mahdollisesti rollaattorin kanssa.
”Siellä se istui huivi päässä kirkkopuiston penkillä ryppyiset kädet ristissä ja rukoili ääneen lastenlastensa puolesta”, luotettava silminnäkijä Masa kertoo.
”Ja taisi se rukoilla kaikkien muidenkin ihmisten puolesta ja pyytää rauhaa maailmaan ja vielä Jeesuksen nimessä!”, Masa jatkaa hyvin järkyttyneenä. ”Kun yritin lähestyä sitä varovaisesti, se katsoi mua lempeäsi ja kysyi nimeä. Olisi kuulemma tahtonut rukoilla munkin puolesta nimeltä mainiten.”
”Se mummo tuli ihan puskista! Ei saisi sillä tavalla säikytellä ihmisiä. Olin siinä vaan matkalla hakemaan kaupasta lisää kaljaa. Tuli siitä hiivatin rukoilusta oma mutsi mieleen, ja samalla tajusin, että tänään onkin äitienpäivä. Sekin vielä. Pitääkö sille muorille nyt soittaa, vaikkei paljon olla yhteyttä pidetty sen jälkeen, kun retkahdin viinaan.”
”Masan järkytys on aiheellinen. Rukoilevien mummojen kanta on toki ollut aiempina vuosikymmeninä paljon tiheämpi, mutta hengellisen ilmastonmuutoksen myötä ne ovat käyneet hyvin harvinaisiksi”, selittää Kirkon Epätieteellisen Tutkimuskeskuksen harhaanjohtaja Hellevi Hurskainen-Hemppo.
”Ennen ne jopa parveilivat kirkkojen liepeillä ja tulivat sisäänkin. Lauluääni on väräjävä ja tunteikas. Mutta nykyään vieraslajit, kuten modernit menomummot, jotka eivät matkustelultaan ehdi jälkikasvuaan ajattelemaan, ovat vallanneet elintilaa rukoilevien mummojen kustannuksella. Alkaa näyttää siltä, että vuosisadan puoleenväliin mennessä rukoilevat mummot ovat tyystin kadonneet Suomen kirkkopuistoista.”
”Mitä sitten pitäisi tehdä, jos kohtaa rukoilevan mummon”, huolestunut lukija kysyy. ”Soitetaanko poliisille?”
”Poliisille ei tarvitse soittaa”, Hurskainen-Hemppo jatkaa. ”Sen sijaan lajin elpymisenkin kannalta olisi hyvä lähestyä mummoa ystävällisesti ja kuunnella, mitä hän sanoo. Kyllä mummo riemastuu ja saattaa jopa ehdottaa, että rukoilisitte yhdessä. Silloin älä säikähdä, vaan rukoile rohkeasti. Saatat yllättyä, miten paljon hyvää siitä seuraa.”
Lasse Karppela
Kappalainen, teol. toht.
Kouvolan seurakunta
Kirjoittajan reviiri on Kouvolan seurakunnassa, ja hän on naimisissa yhden lajin nuoren edustajan kanssa.