Vierivät vuodet ja hereillä pysyminen

”Herää!” Perheen lautapeli-ilta on venähtänyt lomalla myöhäiseen iltaan ja osaa pelaajista alkaa jo unettaa. Innokasta peluria sapettaa, kun toisten into ei ole yhtä palava tai päivän voimavarat on jo käytetty muuhun. Meillä on erilaisia innostuksen kohteita, jotka saavat meidät terästäytymään ja valvomaan silloinkin, kun muuten jo nukuttaisi.

Johtuneeko omasta vai omien lasten iästä, työstä vai elämästä yleensä, ajan rientämiseen havahtuu yhä useammin. Eläkeikälaskuri kertoi, että työvuosia olisi jäljellä vielä yli 18. Jos siis pysyn terveenä, on työtä ja saan elää. Omien lasten vaivihkainen kasvu pysäyttää miettimään, miten olen käyttänyt aikani suhteessa heihin. Olenko ollut hereillä, kun on ollut tarvis vai olenko nukkunut, ja jotain olennaista on mennyt ohi? Varsinkin nyt isänpäivänä ilon rinnalla on suru siitä, etten ole kyennyt rakastamaan lapsiamme ehjemmin. Joka tapauksessa hyvää isänpäivää meille monenlaisille isille!

Yhden näkökulman aikaan ja sen päättymiseen tuo Valvomisen sunnuntai. Sen viesti on hengellisessä valvomisessa ja Jeesuksen paluun odotuksessa. Meillä on kiihkeä halu kontrolloida kaikkea. Emmekä voi tehdä niin. Me haluaisimme tietää, milloin Jeesus tulee takaisin ja Jumala luo ”uudet taivaat ja uuden maan”. Mutta Jeesus sanoi, että sitä eivät tiedä enkelit ”eikä edes Poika, sen tietää vain Isä”.

Pettymykset ja menetykset voivat murentaa luottamusta siihen, että Isällä on hyvä tarkoitus meitä kohtaan. Ja Hänellä on. Usein me elämme tätä elämää pelosta käsin ja varuillamme, kuin pelon talossa asuen. Me voisimme myös asua Isämme kodissa. Kun elän siellä, olen turvassa. Mitä tahansa tapahtuu, olen turvassa. Kun joko oma tai kaiken loppu tulee, olen turvassa.

Tämä koti on Jeesuksen ja meidän yhteisen Isän koti. Jeesus teki sinne tien valmiiksi. Minun ei tarvitse nujertua maailmassa hallitsevan pelon, vihan, väkivallan ja toivottomuuden edessä. Voin elää jo nyt tässä rajallisessa ajassa rakkauden talossa. Eikä haittaa, vaikka muuttopäivänä nukkuisin. Herätys tulee kyllä. Eikä silloin tarvitse pelätä herättäjää.
 

Kari Niemelä

sairaalapastori