Tämä elämä. Ja se toinen elämä. 


Palmusunnuntain psalmilause kuuluu: ”Sinä johdatat minua tahtosi mukaan, ja viimein sinä nostat minut kunniaan.” (Ps. 73:24) Eikö tässä tule näkyviin se, että tämä elämä on aikaa, jossa toteutuu Jumalan johdatus? Aikaa, jossa voimme aikaansaada monenlaista hyvää ympärillemme? Ajallinen elämä ei ole irrallaan Jumalan hyvästä tahdosta, vaan pikemmin hyvin syvästi kiinni Jumalassa. Ja viimein, kuten psalmissa todetaan, Jumala nostaa meidät kunniaan. Psalmissa todetaan edelleen, kuinka ”Taivaassa minulla on sinut, sinä olet ainoa turvani maan päällä.”  

Jeesuksen julkinen elämä, perin lyhyt toimintakausi, tähtäsi koko ajan Hänen elämänsä viimeisiin päiviin. Mihin sinun elämäsi toimintakausi tähtää? Vanhan sanonnan mukaan vaarallisin kristitty on se, joka elää tätä elämää molemmat jalat taivaassa. Tämä elämä on aikaa, josta saa nauttia täysin sydämin. Tavallisen ihmisen elämä ei tähtää pakonomaisesti koko ajan elämämme viimeisiin päiviin, vaan huomiseen aamuun: sängyn petaamiseen, työpäivän alkamiseen, jälkikasvun mummolaan saapumiseen ja kaikenlaiseen, mitä itse kunkin elämään kuuluukaan. Ja sitten, kun hopealanka katkeaa, meidän elämämme tässä ajassa päättyy. Kaikki tässä elämässä tehty jää taakse ja olemme Jumalan armon varassa. 

Jeesuksen elämä oli toisenlainen kuin tavallisen ihmisen elämä. Toki Jeesus ehti tehdä monenlaista hyvää ennen kuolemaansa ja ylösnousemustaan. Mutta Jeesuksella pääpaino oli elämän viimeisissä hetkissä. Siinä on yksi ero ihmisen ja Jumalan välillä. Jos me ihmiset elämme tätä elämää molemmat jalat taivaassa, saatamme unohtaa toisemme ja myös itsemme. Aino Suholan ja Eva Klemanin teksteihin perustuva ”Älä jätä sinua yksin” -konserttikokonaisuus on mielestäni oivaltava kuvaus ihmisestä ja ihmiselle: ”Ole hyvä ja armollinen itseäsi kohtaan, äläkä sulje ovia toisiltakaan.” (Eva Klenman: Omin silmin). Tämä elämä on elettävä ennen sitä toista elämää. Elä se. 

Tuula Ylikangas
kappalainen
Elimäki