Betlehemin rauhantuli

to 1.12. klo 0.00 – to 29.12.
1-29.12.2022 Betlehemin rauhantuli noudettavissa Valkealan kirkon sivuoven edustalta.

Valkealan kirkkomaa

Jeesuksen syntymäkirkosta sammumatta tuotu rauhantuli noudettavissa omaan lyhtyyn.

Yli tuhat vuotta on Betlehemissä Jeesuksen syntymäkirkossa palanut ikuinen tuli. Vuodesta 1986 lähtien on ollut perinne, että tuosta Betlehemin tulesta lähetetään matkaan liekki, rauhantuli, jonka jakamisesta huolehtivat eri maiden partiolaiset. Rauhantuli leviää ympäri maailmaa ja on noudettavissa myös Valkealasta, jonne se saapuu Kymenlaakson partiopiirin ja seurakunnan partiotyön toimesta.

Jeesusta kutsutaan Raamatussa Jesajan kirjassa Rauhan Ruhtinaaksi. ”Kansa, joka pimeydessä vaeltaa, näkee suuren valon. Niille, jotka asuvat kuoleman varjon maassa, loistaa kirkkaus.” ”Sillä lapsi on syntynyt meille, poika on annettu meille. Hän kantaa valtaa harteillaan, hänen nimensä on Ihmeellinen Neuvontuoja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen Isä, Rauhan Ruhtinas.”

Valkealan kirkon sivuoven edustalla palaa Betlehemistä lähtöisin oleva rauhantuli 1. - 29.12. Kynttilästä voi hakea tulen omaan lyhtyyn. Rauhantuli kulkee alkuperäisenä, sammumattomana eteenpäin. Kenelle sinä kuljetat rauhantulen?

  • Lapsille ja lapsiperheille Lapsille ja lapsiperheille
  • Aikuisille Aikuisille

Linkki avautuu uudessa välilehdessä


Järjestäjä

Valkealan seurakunta

Ota yhteyttä