Uutislistaukseen

Yhteisvastuukonsertti Jaalan kirkossa 31.3.2019

Konsertissa kuullaan kaikille tuttuja sävelmiä Kouvolan Soivat Kylät –yhtyeen esittämänä.
pelkkä-sydän_S.png

Konsertin ohjelmisto koostuu suomalaisista kappaleista, muutamaa ulkomaalaista klassikkoa lukuun ottamatta. Kaikkia konsertissa kuultavia kappaleita yhdistää sielukkuus ja kaunis melodia.

Kouvolan Soivat Kylät ry haluaa olla mukana tukemassa lasten ja nuorten koulutusta Suomessa ja maailman katastrofialueilla.

– Toivotamme kaikki sydämellisesti tervetulleeksi konserttiin. Vietetään hetki yhdessä kaunista musiikkia kuunnellen, ja samalla voimme tukea lasten ja nuorten koulutusta, kertoo Petri Ryynänen.

Kouvolan Soivat Kylät ry on vuonna 2015 perustettu yhdistys, jonka ensisijaisensa tarkoituksena on elävöittää Kouvolan kaupungin ja kylien musiikki- ja tapahtumatarjontaa, sekä tehdä samalla hyväntekeväisyystyötä. Yhdistyksen jäsenet ovat musiikin ammattilaisia, joiden yhteinen halu on levittää musiikin ilosanomaa ja mahdollistaa musiikin tuomat tunteet ihan jokaiselle.

Su 31.3. klo 15 Yhteisvastuukonsertti Jaalan kirkossa
Kouvolan Soivat kylät –yhtye: Petri Ryynänen, laulu, Simo Helkala, kitara, Atte Tynys, piano, Harri Ruotjoki, basso, Jukka Utti, lyömäsoittimet.

Konsertin jälkeen kahvit ja arpajaiset. Vapaa pääsy. Kolehti.

Järjestäjä: Jaalan kappeliseurakunta.

2019-03-22 10:47:00.0