Uutislistaukseen

Kuusankosken seurakunta täyttää 100 vuotta

Kuusankosken seurakunnan perustamisesta tulee tänä vuonna kuluneeksi sata vuotta. 1.5.1919 on päivämäärä, jolla seurakunta perustettiin.
Kirkon sisäkuva


Juhlan kunniaksi järjestetään joka kuukauden ensimmäisenä tiistaina jokin juhlavuoteen liittyvä tapahtuma. Lisäksi vuoden aikana on muita erityisiä tilaisuuksia. Tapahtumissa huomioidaan kaikenikäiset.

Varsinainen juhlaviikko 2.-9. kesäkuuta käynnistyy Suvivirren sunnuntailla ja päättyy juhlajumalanpalvelukseen, jossa saarnaa piispa Seppo Häkkinen. Juhlaviikolla erilaisia tilaisuuksia on joka päivälle.

Juhla lapsille järjestetään 5.2.

Kuusankosken seurakuntakeskuksessa vietetään juhlavuoden tiimoilta lastenjuhlaa 5. helmikuuta.

Koko perheen tapahtumassa on mukana taikuri Timo Tiikkainen, lapsikuoro Valonsäteet ja Donkkis-aasi. Taikashown jälkeen lapset voivat kiertää toimintapisteissä, joissa on muun muassa askartelua ja kasvomaalausta. Seurakunta tarjoaa juhlavieraille kakkua ja mehua. Tapahtumaan on vapaa pääsy.

Juhlavuoden 2019 kevätkauden tapahtumia:

Juhlavuoden kaikkiin tapahtumiin on vapaa pääsy.

Helmikuu

Ti 5.2. klo 18 Lasten juhlat Kuusankosken seurakuntakeskuksessa. Lapsikuoro Valonsäteet, koko perheen taikashow: taikuri Timo Tiikkainen, kasvomaalausta, askartelua ym. Täytekakkua.

La 9.2. ja su 10.2. klo 16 Tuhlaaja-musikaali Kuusankosken seurakuntakeskuksessa. Ohjelma 10 €.

Su 24.2. klo 10 Kasareikka 40 v. juhlajumalanpalvelus Kuusankosken kirkossa, mukana Karela ja Pelimannit.

Maaliskuu

Ti 5.3. klo 18 Luento Kuusankosken seurakuntakeskuksessa: Kuusankosken seurakunta vuonna 1919.  Filosofian tohtori, Tieto-Finlandia-voittaja Seppo Aalto ja Kuusankosken harmonikansoittajat.

To 28.3. klo 18.30 Majataloilta Kuusankosken kirkossa. Pekka Simojoki, Ilkka Puhakka ja Jukka Jämsen.

La 30.3. klo 15 Siina ja Taikaradion koko perheen lastenkonsertti Kuusankosken seurakuntakeskuksessa. Vapaaehtoinen pääsymaksu Yhteisvastuukeräyksen hyväksi.

Huhtikuu

Ti 2.4. klo 18 Ilta Kuusankosken seurakuntakeskuksessa: Seurakunnan kasvot. Mukana rovasti Kari Helén, Maija Rautasuo ja Eero Rautasuo. Entinen Kuusankosken kirkon nuorisokuoro esiintyy.

Pe 19.4. klo 20 Kärsimys-spektaakkeli Kuusankosken kirkossa.

La 20.4. klo 22 Kärsimys-spektaakkeli ja ehtoollisenvietto Kuusankosken kirkossa.

Toukokuu

Ti 7.5. klo 18 Luento Kuusankosken seurakuntakeskuksessa: Kaksi kovaa koota - Kirkko ja Koulu.  Filosofian tohtori, Kuusankosken lukion lehtori Juha Forsberg.

To 16.5. klo 18 Kuusankosken seurakuntakeskuksessa Zooppera – koko perheen musiikkikertomus Nooasta ja suuresta merimatkasta. Henna Nieminen, lapsikuoro Valonsäteet ja Marianna Pellinen.

Juhlaviikko 2.6. - 9.6.2019

Su 2.6. klo 10 Suvivirren sunnuntai Kuusankosken kirkossa.

Ma 3.6. klo 18 Kesäinen yhteislaulutilaisuus Voikkaan kirkossa.

Ti 4.6. klo 18 Ilta Kuusankosken seurakuntakeskuksessa: Seurakunta sodan aikana. Sotilaspoika-kuoro, kanttori Pekka Ainali, rovasti Juha Pesonen.

Ke 5.6. klo 18 Seurakunnan historiaa sanoin ja kuvin Kuusankosken kirkossa. teologian tohtori, kirkkoherra Kimmo Ylikangas, kanttori Hannu Muukka.

To 6.6. klo 19 Musiikin tohtori Jan Lehtolan urkukonsertti Kuusankosken kirkossa.

Pe 7.6. klo 18 Luento Voikkaan kirkossa: Voikkaan vaiheita. Kulttuurineuvos Eero Niinikoski.

Su 9.6. klo 10 Juhlajumalanpalvelus Kuusankosken kirkossa, saarna piispa Seppo Häkkinen. Juhlatilaisuus seurakuntakeskuksessa klo 15, juhlapuhe kulttuurineuvos Eero Niinikoski.

2019-01-14 12:21:00.0