Uutislistaukseen

Lauantaina 15. joulukuuta on joululaulupäivä

Jouluradio promokuva heijastin kuvaaja_Heli_Blåfield_M.jpg

Almanakoista löytyvä Joululaulupäivä 15.12. on Jouluradion lanseeraama. Kuva: Heli Blåfield

Joulukuun 15. päivä vietetään jälleen Jouluradion lanseeraamaa, almanakoistakin löytyvää kansallista Joululaulupäivää. “Joululaulupäivästä on jo muutamassa vuodessa muodostunut pieni perinne niin kodeissa kuin työpaikoilla”, kertoo Jouluradion toimituspäällikkö Riitta Kalliorinne.

Joululaulut ovat tunnetusti asia, jotka jakavat kansaa: milloin saa aloittaa joululaulujen kuuntelemisen tai laulamisen? Ensi lauantaina 15.12. vietettävän kansallisen Joululaulupäivän slogan #lupalaulaa kertoo, että viimeistään nyt jokainen suomalainen saa laulaa täysin palkein.

Joululaulupäivä kannustaa laulamaan yhdessä

Joululaulupäivä kannustaa jokaista laulamaan joululauluja ihan siellä missä mieli tekee: kotona, työpaikalla, hississä, kauppareissulla tai vaikka lenkillä. Joululaulupäivän henkeen kuuluu myös kannustaa ympärillä olevia yhtymään lauluun, kuin pieniä pop-up -joululaulutapahtumia järjestäen.

“Tämä on hyvin matalan kynnyksen päivä: kun yksi tai kaksi ihmistä ryhtyvät lauluun, muut kyllä yhtyvät lauluun! Suomalaiset rakastavat laulaa – etenkin joululauluja”, Riitta Kalliorinne nauraa.
Kalliorinteen mukaan Joululaulupäivän tarkoitus on muistuttaa laulamisen tutkitusti hyvää tekevästä vaikutuksesta ja suomalaisen joulumusiikin tunteikkaasta kulttuuriperinnöstä.

Kouvolassa Jouluradio kuuluu taajuudella 94,4

Kuten Ravintolapäivänä tai Siivouspäivänä, kuka tahansa voi järjestää oman pop-up -yhteislaulutapahtuman missä tahansa. Säestystä kaipaaville Jouluradiossa soi koko päivän ajan suomenkielinen, helposti yhteislaulettava, tutuista joululauluista koostuva soittolista.
“Jos yksin ei siis keksi laulettavaa, Joululaulupäivää on helppo toteuttaa Jouluradion ääressä mukana laulaen”, Kalliorinne kannustaa. Jouluradio soi Kouvolassa taajuudella 94,4.

Kuuntele Jouluradiota verkossa.

Wed Dec 12 14:01:00 EET 2018