Uutislistaukseen

Kesä on rippikoulujen vilkkainta aikaa

Kuluvan kesän rippikouluihin Kouvolassa on ilmoittautunut yhteensä 718 nuorta.
Nuoria koolla järven rannalla


Kesän rippikoulut ovat käynnistyneet. Kouvolan seurakunnissa rippikoulun voi suorittaa osallistumalla leirille tai päivärippikouluun. Rippikoulun voi käydä myös yksityisesti, tai osallistumalla aikuisrippikouluun.

Kouvolassa seurakuntien omien riparien lisäksi järjestetään myös yhteisiä ripareita. Yhteinen lasketteluripari pidettiin Nilsiän Aholansaaressa ja Tahkolla, retkiriparilaiset viettivät viikon Pohjois-Karjalan maisemissa Jongunjoella, ja Puhjonrannassa pidetään sporttitaideripari ja syysripari. Kehitysvammaisten rovastikunnallinen rippileiri järjestettiin Niinirannassa.

Rippikoulut ovat osa nuorisokulttuuria

Rippikoulujen asema osana nuorisokulttuuria on säilynyt vahvana vuodesta toiseen. – Nuorilähtöisyys, yhteisöllisyys, turvallisuus, isostoiminta ja jatkuva kehittäminen. Ne ovat avaintekijöitä, listaa kirkkohallituksen rippikoulutyön asiantuntija Jari Pulkkinen syitä rippikoulun menestykseen. – Rippikouluilla on hyvä maine nuorten keskuudessa.

 

2018-06-12 12:42:00.0