Uutislistaukseen

Kuorokonsertti johdattaa kuulijat Varjoista valoon

Kamarikuoro Credo ja seurakunnan kamariorkesteri

Kuusankosken kirkossa järjestetään vaikuttava kuorokonsertti sunnuntaina 25.2. klo 15. Konsertissa esiintyy Kamarikuoro Credo, seitsemän solistia ja 25 soittajan kamariorkesteri. Konsertin johtaa kanttori Timo Vikman.
Konserttiin on vapaa pääsy. Ohjelmamaksun (10 €) tulot ohjataan Kuusankosken seurakunnan musiikkitoiminnan hyväksi. Konsertti äänitetään ja live-streamataan myös Youtubeen.

Tummia varjoja ja valon häivähdyksiä

Konsertin teokset johdattavat kuulijat Varjoista Valoon. Konserttiohjelma alkaa Felix Mendelssohnin (1809-1847) kuoroteoksella Mein gott, warum hast du mich verlassen. Teoksen teksti on psalmista 22 "Jumalani, Jumalani, miksi hylkäsit minut?” Vaikuttavassa teoksessa pohditaan kärsimyksen kysymyksiä ja rukoillaan apua suurimman hädän hetkellä. Teos on kirjoitettu kahdelle kuorolle ja solisteille. Teoksen musiikissa vuorottelevat tummat varjot ja valon häivähdykset.

Teoksen säveltäjä Mendelsson eli lyhyen mutta sitäkin vaikuttavamman elämän. Mendelssohn oli Bachin musiikin suuri ihailija ja puolestapuhuja. Hänen johtamansa Matteuspassion esitys vuonna 1829 oli ensimmäinen sitten säveltäjämestarin kuoleman vuonna 1750. Se merkitsi myös kansainvälistä tunnustusta 20-vuotiaalle Mendelssohnille ja toi unohduksiin vaipuneen Bachin jälleen suuren yleisön tietoisuuteen.

Lohdullinen Requiem

Konsertti jatkuu Gabriel Faurén (1845-1924) Requiemilla, jota on usein kutsuttu kauneimmaksi – tai lohdullisimmaksi requiemiksi. Vaikka teoksesta välittyy useimpien tunnettujen Requiemien tapaan vahvoja tunteita teos henkii lohdutusta ja valoa, liikuttaen kauneuden kaipuutamme talven kylmyyden keskellä. Requiemin syntyprosessi on monivaiheinen. Konsertissa kuultava vuoden 1889 versio on lähimpänä Fauren alkuperäistä ajatusta teoksesta.

Requiemin jälkeen konsertissa kuullaan toinenkin Felix Mendelssohnin kuoroteos Verleih uns Frieden (Anna meille rauha). Teoksen teksti on Martti Lutherin. Teoksen sävy on levollinen ja täynnä luottamusta.

Kultaista valoa

Konsertissa kuultava Eric Whitacren Lux Aurumque (Kultainen valo) tuo konserttiin tuulahduksen uudempaa kirkkomusiikkia. Whitacre on yksi aikamme tunnetuimpia kuorosäveltäjiä. Hän on säveltänyt musiikkia mm. Lontoon sinfoniaorkesterille, Tallis Scholarsille ja King's Singersille. Whitacre on työskennellyt myös elokuvasäveltäjä Hans Zimmerinkanssa elokuvassa Pirates of the Caribbean: Vierailla vesillä, jossa Whitecre auttoi kuoropainotteisissa teoksissa. Whitacren musiikki sisältää taivaallisen kauniita sävyjä - kuin enkelten laulua vastasyntyneelle.

Kruunajaispsalmista riemullinen teos

Konsertti päättyy Jan Dimas Zelenkan (1679-1745) riemulliseen teokseen Dixit Dominus. Viisiosaisen teoksen teksti on kruunajaispsalmista 110. Teos on nuotinnettu alkuperäisestä käsikirjoituksesta vasta vuonna 2016 ja se kuultiin Suomessa ensimmäisen kerran Kuusankosken kirkkomusiikkiviikolla marraskuussa 2017. Zelenka syntyi pienessä Lounovice pod Blaníkemin kylässä lähellä Prahaa mutta hänen elämäntyönsä toteutui pääosiltaan Dresdenissä hovikapellin muusikkona. Zelenka on yksi noussut yhdeksi arvostetuimmista barokin aikakauden säveltäjistä.

Konsertissa kuullaan seitsemää solistia

Vikman on suorittanut kuoronjohdon jatko-opintoja Sibelius-Akatemiassa vuosina 2016-2018. Kuusankoskella kuultava konsertti liittyy Vikmanin kuoronjohdon opintoihin ja on myös kuoronjohdon B-tutkintokonsertti. Kuoro, solistit ja orkesteri konsertoivat edellisenä päivänä myös Kuopion Tuomiokirkossa.

Konsertin solistit:
Tiia Maria Saari, sopraano
Heikki Kulo, tenori
Tiia Koivisto, sopraano
Tanja Varha, altto
Eveliina Ylikoski, altto
Antti Lapinoja, baritoni
Leo Westerlund, basso

Kuvassa Kamarikuoro Credo ja seurakunnan kamariorkesteri. Kuva: Timo Vikman

2018-02-21 10:51:00.0