Toivoa loppuun asti

Äiti Teresalta kysyttiin kerran, miksi hän perustaa sairaaloita parantumattomasti sairaille, jotka joka tapauksessa kuolisivat melko nopeasti. Äiti Teresa vastasi: ”Mutta meidän sairaalassa ei kukaan kuole toivottomana.”

Pian on tulossa Pyhäinpäivä. Tuolloin me muistamme kuolleilta läheisiämme. Pyhäinpäivänä monet suuntaavat kulkunsa hautausmaalle ja syttyvät kynttilän rakkaan poisnukkuneen muistolle. 

Kun kuljemme hautausmailla voimme tehdä sen havainnon, että hautausmaita hoidetaan hyvin. Tämä johtuu kunnioituksesta ja rakkaudesta, jota elämänsä jo eläneitä kohtaan tunnetaan. Jokaisen ihmisarvo on vielä kuoltuakin loukkaamaton. Eräs ihmisyyden merkki ja sivistyksen mitta on se, miten me kohtelemme vainajia. Ihmistä ei saa kuoltuaankaan jättää heitteille. 

Hautausmaat muistuttavat meitä olemassaolollaan elämän rajallisuudesta. Meidän kaikkien osana on kerran kuolla ja tulla haudatuksi. Hautausmaalla kulkiessamme huomamme, kuinka toiset ovat eläneet pitkään, toiset tuskin lainkaan. Toisten elämä näyttää kulkeneen aika yksinäisesti, toisten taas suuressa suvussa. Hautausmaa kokoaa myös paikkakunnan historiaa. Se kertoo ihmisistä ja aikojen vaihtumisesta. Hautausmaa kuvastaa ihmisten kuulumista pitkään sukupolvien ketjuun. 

Ennen kaikkea hautausmaat kuitenkin kertovat kuoleman voittamisesta ja tulevaisuuden toivosta. Jokainen hautakivi muistuttaa meitä siitä, että kivi viritettiin kerran pois Jeesuksen haudan suulta, ja kuolema voitettiin. Kynttilät hautausmaalla muistuttavat meitä siitä, että lopulta valo voittaa aina pimeyden, toivo voittaa pelon ja elämä voittaa kuoleman. Hautausmaat julistavat evankeliumia Jeesuksesta, joka sanoo: »Minä olen ylösnousemus ja elämä. Joka uskoo minuun, saa elää, vaikka kuoleekin, eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole.” (Joh. 11:25–26).

Meidän kaikkien osana on kerran kuolla, mutta - kiitos Jeesuksen -  kenenkään ei tarvitse kuolla toivottomana.

Kimmo Ylikangas
kirkkoherra
Kuusankosken seurakunta