Allow me to break the ice

Talvi tulee ja käärii maailman lumen valkeaan vilttiin. Syvälle eristävän lumikerroksen alle jäävät syksyn pudonneet lehdet, tuulen viskelemät risut ja lattean väriseksi kuihtunut kasvillisuus. 

Joskus sitä toivoisi, että lumi sataisi myös monen muun epämiellyttäväksi tai ikäväksi koetun asian päälle. Että ne voisi vain jättää lumivaipan alle. Poissa silmistä, poissa mielestä. Kaikkea ei kuitenkaan voi ratkaista vain painelemalla villaisella.

Tänään Yhdysvalloissa olisi tarkoitus suorittaa virallinen vallanvaihto. Sitä on edeltänyt joukko tapahtumia, jotka ovat päässeet uutisotsikoihin ja järkyttäneet ja tyrmistyttäneet  ihmisiä ympäri maailman.

27.1. vietetään Vainojen uhrien muistopäivää. Kalifornian entinen kuvernööri Arnold Schwarzenegger julkaisi äskettäin puheen jossa vertasi Capitol-kukkulan tapahtumia kristalliyöhön.

Hänen puheessaan oli kuitenkin kantavana ajatuksena se, että Yhdysvallat, demokratia ja amerikkalaiset tulevat selviämään tästä kaikesta. Järjestelmää on koeteltu ja se on kestänyt.

Schwarzenegger varoitti ihmisiä kahdesta vakavasta sudenkuopasta: liiasta itsekkyydestä ja kyynisyydestä. Liika itsekkyys saa meidät helposti nostamaan itsemme jalustalle ja suhtautumaan liian tuomitsevasti niihin, jotka ajattelevat asioista eri lailla. Kyynisyys taas vie meiltä kyvyn ja tarpeen katsoa tulevaisuuteen ja rakentaa yhteistä hyvää.

Kuvernööri itse ei ollut vaipunut epätoivoon. Hän kertoi, kuinka hänelle on jäänyt mieleen kirkon opetus oman elämän antamisesta itseä suuremman käyttöön. Tähän hän kannusti jokaista kuulijaansa.

Antaa siis hangen peittää epämiellyttävä ja ränsistynyt maisema. Se saa levätä katseelta piilossa talven ajan. Kunhan kevät tulee, tartutaan yhteistuumin haravan varteen ja putsataan pihat; niin oma kuin naapurinkin.

Tero Kajander
kehitysvammaistyön pastori
Kouvolan seurakuntayhtymä