Sokean kiitos

Mika Waltarin mainiossa romaanissa Valtakunnan salaisuus seikkailee Markus. Hän haluaa ottaa selvää tästä Jeesuksesta, jonka kuoleman ja ylösnousemuksen todistajaksi hän yllättäen joutuu. Palatessaan Betaniasta, Markus tapaa sokean miehen, joka toivoo, että joku saattaisi hänet Jerusalemiin. Markus yrittää kerjäläiseltä kuulla hänen mielipidettään tästä Jeesuksesta, Juutalaisten kuninkaasta. Mies suuttuu silminnähden ja kiroaa Jeesuksen todeten Jeesuksen jopa pahansuovaksi mieheksi. Syy: koska Jeesus oli parantanut halvaantuneen miehen Betsedan altaalla. Nyt parantunut mies joutuu elättämään itsensä käsiensä työllä, vaikka tällä oli oikein mainio paikka ja syy kerjätä. Jeesus myös uhkasi tuhota temppelin, jonka vuoksi köyhille sokean mukaan maksetaan almuja, sen vuoksi hän oli mukana huutamassa Jeesukselle ”ristiinnaulitse, ristiinnaulitse!” kun pohdittiin Jeesuksen kohtaloa.

Tämän sunnuntain aiheena on kiitollisuus. Osaanko minä olla kiitollinen? Tätä pohdin usein. Ja usein tulen siihen tulokseen, että en. Markuksen tapaaman sokean miehen tavoin osaisin varmasti etsiä läheiselle tapahtuvasta onnesta syyn olla kiittämätön tai kateellinen. Tai jos minulle tapahtuisi jotain hyvää, kiitollisuuteni tuskin kauaa kestäisi, vaan nopeasti kääntyisi kiitokseni murjotukseksi, jostain pienestä vastoinkäymisestä.

Mutta niin tämän ei pitäisi olla. Niin kuin tämän sunnuntain Uuden testamentin lukukappale sanoo: ”iloitkaa aina”. Tahtoisin pystyä olemaan kiitollinen siitä kaikesta minkä tiedän olevan Jumalan lahjaa: terveys, ystävät, ruoka ja juoma, sekä jokainen uusi päivä. Mutta sokean miehen tapaan helposti käännyn syyttämään Jumalaa epäonnistumisista, huutamaan väkijoukon seasta ”ristiinnaulitse, ristiinnaulitse”. 

Mutta juuri ristiinnaulitun takia nouseekin kiitokseni taivaaseen, tiedän, että kaikkien kiittämättömyyksieni ja epäonnistumistenkin jälkeen Jumala rakastaa juuri minua. Hän antoi ainoan poikansa kuolemaan minun heikkouteni takia. Hän kyllä opettaa sanansa kautta minua kiittämään paremmin, viimeistään kerran taivaan kodissa täydellisesti. 

Misa Lehtinen
seurakuntapastori
Kouvolan seurakunta