Ne menevät ristiin

Muistan Valkealan emeritus kirkkoherra Sakari Vihman puhuvan Kristuksen rakkauden vaikutuksesta, vaikken muista puheen tarkkaa aihetta. Vihma kuvaa asiaa seulojen avulla: Harva seula siivilöi toiminnastamme pois laittomuuksia. Kristuksen rakkauden vaikutus on tiheämpi seula, joka siivilöi elämästä vielä enemmän sitä, missä toisen ihmisen paras ei toteudu.

Puheensa lopuksi Vihma sanoo: Kristityn kädet eivät mene nyrkkiin. Vieressäni istuva kokenut kristitty kuiskaa: Ne menevät ristiin.

Milloin sinä olet viimeksi laittanut kätesi ristiin? Jos joskus haluaisit sanoa toiselle, että rukoilet ja toivot Taivaan Isältä hyvää, olisiko se Sinusta helppoa vai vaikeaa? Onko Jumalalle puhumisessa sisäistämämme seula niin tiheä, että tuntuu helpommalta olla sanomatta mitään?

Mitä tapahtuisi, jos käsityksemme rukouksesta muovautuisi teologisesta suorituksesta huokaukseksi? Rukoukseen ei tarvitakaan paljon sanoja, laulamme virressä. Kunpa tämän muistaisi!

Paitsi huokausta, rukous on liikettä. Se on sukiksi muovautuva lanka kutojan käsissä, se on kireyden tunne niskassa, joka vaatii venyttelemään, se on käsi, joka nousee kadulla tervehdykseen: Taivaan Isä, kiitos että annoit päivääni nämä ihmiset ja nämä kokemukset. Kiitos, että nuo toiset ovat olemassa. Ota pois ne huolet, joihin en tänään voi vaikuttaa. Anna sydämeen se luottamus, joka Sinulla on. Anna rauhasi.

Kaija-Liisa Lindberg
kappalainen
Kouvolan seurakunta