Salainen liittolainen

Ruotsin kirkon arkkipiispana toiminut, ja aikoinaan myös Nobelin rauhanpalkinnon saanut Nathan Söderblom piti puheen nuorille teologian opiskelijoille astuessaan professorinvirkaan syksyllä 1901. Puheessaan hän totesi: ”Teillä on jokaisen ihmisen sydämessä salainen liittolainen, sikäli kun palvelette Kristuksen asiaa.”

Vaikka nuo sanat lausuttiin yli sata vuotta sitten, niin ne ovat yhä ajankohtaiset. Mekin saamme luottaa salaisen liittolaisen olemassaoloon useimpien ihmisten sydämessä, jos me vain osaamme oikealla tavalla palvella Kristuksen asiaa.

Mikä tuo salainen liittolainen ihmissydämessä on? Se on meissä kaikissa asuva tarve tulla hyväksytyksi, kuulluksi, nähdyksi ja rakastetuksi. Ihminen on aina etsinyt tarkoitusta elämälleen. Monet asiat ovat maailmassamme muuttuneet, mutta ihminen kysymyksineen on pysynyt samanlaisena. 

Voimme yrittää täyttää sisimpämme tyhjää paikkaa erilaisilla asioilla. Jotkut näistä asioista näyttävätkin arvokkailta ja täyttävät toiveemme joksikin aikaa. Mutta silti me jäämme kaipaamaan jotakin parempaa. 

Omaisuuden kerääminen ei tuo onnea. Ei myöskään aseman tai vallan saavuttaminen. Edes hyvät ihmissuhteet ja rakkaat läheiset eivät täytä syvintä kaipausta.  Ei – vaikka ne ovatkin meille korvaamattoman tärkeitä ja rakkaita. Jotain jää silti puuttumaan.

Jumala on luonut meidät yhteyteensä ja siksi sydämissämme on tyhjä paikka, jonka vain usko Kristukseen voi täyttää. Yhteys Kristukseen avaa meille elämän tarkoituksen ja mielekkyyden.

Kristillinen uskomme välittää meille ilosanoman. Jeesus tulee itse meidän luoksemme. Jeesus ottaa yhteyteensä meidät, jotka olemme epäonnistuneet, meidät, jotka olemme ihmisten silmissä vajaamittaisia. Jeesus ottaa yhteyteensä meidät, jotka omilla toimillamme ärsytämme niin monia ihmisiä. 

Salaisen liittolaisen avulla, eli ihmisten sydämissä asuvan kaipauksen avulla, itse Kristus saa tulla sydämiimme pysyväksi asukkaaksi. Se parempaa asukasta ei sydämemme voi koskaan saada. 

Kimmo Ylikangas
Kymenlaakson lääninrovasti