Uutislistaukseen

Suvivirren sunnuntai aloittaa Kuusankosken seurakunnan kesän

Sunnuntaina 3. kesäkuuta Kuusankosken seurakunnassa vietetään jo perinteiseksi muodostunutta Suvivirren sunnuntaita. Tapahtumassa on vuosittain ollut yli 500 kävijää.

– Viime vuosien aikana Suvivirren sunnuntaista on tullut Kuusankoskella perinne, jota monet odottavat. Suvivirsi on lähtölaukaus kesään ja Suvivirren sunnuntaina on mahdollisuuden laulaa suvivirsi yhdessä muiden kanssa. Virsi kutsuu meitä yhdessä iloitsemaan kesästä ja Jumalan hyvistä luomisteoista, Kuusankosken seurakunnan kirkkoherra Kimmo Ylikangas kertoo.

Suvivirren sunnuntaina vietetään Suven ja sävelen kirkkoa, jossa lauletaan virsikirjan lisävihkon lauluja raikkaasti ja reippaasti.

– Tänä vuonna jumalanpalvelus tulee jälleen kerran oleman vaikuttava kokemus, jossa musiikki on keskeisellä sijalla, Ylikangas sanoo.

Jumalanpalveluksen jälkeen kirkon pihalla on tarjolla ilmainen sopparuokailu, jonka mahdollistaa Soppakauha ry, sekä monenlaista toimintaa, jossa on otettu huomioon erityisesti lapset. Perheen pienimmät pääsevät muun muassa poniajelulle ja pomppulinnoihin tai tutustumaan lakaisukoneisiin. Lisäksi ohjelmassa on kasvomaalausta, pieneläinpuisto sekä mahdollisuus kiivetä Kuusankosken kirkontorniin. Tapahtumassa voi herkutella savustetulla kalalla ja myynnissä on myös makkaraa, lettuja, kahvia ja pullaa lähetystyön hyväksi.

Monien vapaaehtoisten työpanos mahdollistaa tapahtuman järjestämisen. Tapahtumaa on rakentamassa Kuusankosken seurakunnan työntekijöiden ja vapaaehtoisten lisäksi 15 paikallista yhteistyökumppania.

– Yhteistyökumppaneiden suuri määrä kertoo siitä, että Suvivirren sunnuntai on kuusankoskelaisten yhteinen tapahtuma, Ylikangas sanoo.

 

Suvivirren sunnuntai 3.6. klo 10–14 Kuusankosken kirkossa ja kirkkopuistossa

klo 10 Suven ja sävelen kirkko Kuusankosken kirkossa. Mukana Heidi Arponen, Mirva Lehtinen ja Henna Nieminen. Laulamme virsikirjan lisävihkoa raikkaasti ja reippaasti.

klo 11–14 Ulkotapahtuma kirkkopuistossa. Perheen pienimmille poniajelua ja pomppulinnoja. Kasvomaalausta. Lakaisukoneet. Erilaisia eläimiä. Mahdollisuus kiivetä kirkontorniin. Myynnissä makkaraa, lettuja, kahvia ja pullaa lähetystyön hyväksi.

Mon May 21 10:12:00 EEST 2018