Uutislistaukseen

Kirkko kohtaa kehitysvammaiset jäsenensä Kouvolassa 9. syyskuuta

Kouvolan seurakuntayhtymä isännöi vuosittain järjestettävää valtakunnallista kehitysvammaisten kirkkopyhää tänä vuonna Kouvolassa.
Palasena seurakuntaa tunnus

Päivätapahtuma Palasena seurakuntaa järjestetään Kouvolan Keskuskirkossa sunnuntaina 9. syyskuuta. Kirkkopyhä on osa kirkon Saavutettavuus-kokonaisuutta, jolla halutaan kirkon toiminnassa huomioida kaikki seurakuntalaiset tasapuolisesti.

– Kirkkopyhä on kokoava tapahtuma, jossa kehitysvammaiset ihmiset ympäri Suomen kokoontuvat yhteen nauttimaan jumalanpalveluksesta, toistensa seurasta sekä monipuolisesta ohjelmasta. Valtakunnallinen tapahtuma on perinteisesti kerännyt noin 600–800 osallistujaa. Kirkkopyhä on monelle koko syksyn kohokohta, kehitysvammaistyön pastori Tero Kajander Kouvolan seurakuntayhtymästä tietää.

Nyt on hyvä aika ilmoittautua mukaan Kouvolan kirkkopyhään. Tapahtuma on kaikille avoin, ja sen kohderyhmänä ovat kehitysvammaiset ihmiset, heidän läheisensä sekä avustajansa. Maksulliseen tapahtumaan pitää ilmoittautua heinäkuun loppuun mennessä.

– Olemme luoneet ilmoittautumista varten sähköisen lomakkeen. Lomakkeen voi täyttää tapahtumasivumme kouvolanseurakunnat.fi/palasenaseurakuntaa kautta, Tero Kajander kertoo.

Palasena seurakuntaa

Valtakunnallisen kirkkopyhän teema tänä vuonna on Palasena seurakuntaa.
– Tapahtuman tunnuksena on palapeliristi. Kuten palapelin palat, ihmisetkin ovat erilaisia mutta yhtä arvokkaita ja tärkeitä kokonaisuudessa. Jumalan edessä jokaiselle palalle löytyy oma paikkansa, Tero Kajander sanoo.

– Myös tapahtuman järjestäminen on melkoista palapelin kokoamista. Mukana on onneksi monia kokoajia vapaaehtoisina sekä seurakuntayhtymän eri työaloilta, Kajander kiittää.

Kouvolan seurakuntayhtymän yhteistyökumppaneina tapahtumassa toimivat muun muassa Stora Enso, Puolustusvoimat, Sotilaskotisisaret, Kymenlaakson sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymä Carea, Partiolippukunta Valkealan kolmisoihtu ja Kouvolan kaupunki.

Kirkon saavutettavuusohjelma tähtää kaikille avoimeen kirkkoon

Kirkko julkaisi vuonna 2012 saavutettavuusohjelman. Ohjelma tiivistää saavutettavuuden ja osallisuuden teologiset perusteet: Yhdessä, erilaisina, olemme Jumalan kuva. Erilaisuus ja vammat eivät ole syntiä, mutta epätasa-arvoinen kohtelu ja ihmisarvon kieltäminen ovat.
Saavutettavuus palvelee kaikkia. Jokaisella ihmisellä on oma paikkansa seurakunnassa, kirkossa. Jokaista ihmistä tarvitaan, ja jokainen voi antaa itsestään osaamistaan ja olemistaan.

Palasena seurakuntaa – Kehitysvammaisten kirkkopyhä Kouvolassa 9.9.2018

Kouvolan Keskuskirkko, Marjoniementie 10

klo 10 Jumalanpalvelus
Ruokailu
klo 14.30 Yhteinen juhla

Ilmoittautuminen 31.7. mennessä. Tapahtuma on maksullinen.

www.kouvolanseurakunnat.fi/palasenaseurakuntaa

2018-05-07 10:14:00.0