Uutislistaukseen

Kirkkomusiikkiviikon kävijätavoite ylittyi

Kuusankosken Kirkkomusiikkiviikko onnistui yhteistyöllä ja yli odotusten.
kmusaviikko_THUMB.jpg

Kuusankosken 16. Kirkkomusiikkiviikko sai vaikuttavan ja arvokkaan päätöksen kun Helsingin Filharmoninen kuoro, Kamarikuoro Navichorus ja Polyteknikkojen orkesteri konsertoi Verdin Requiemin Kuusankosken kirkossa sunnuntaina 27. marraskuuta.

Kirkkomusiikkiviikon kolmeentoista musiikkitapahtumaan ja kolmeen valtakunnalliseen koulutukseen osallistui 2600 tapahtumakävijää ja muusikkoa. Tavoite ylittyi reilusti, ja samalla saatiin uusi kävijäennätys rikottavaksi. Entinen ennätys vuodelta 2013 oli 2300 tapahtumakävijää.
– Erityistä tämän vuoden toteutuksessa oli laaja valtakunnallinen yhteistyö lukuisien kirkkomusiikin toimijoiden kanssa sekä runsas talkootyöntekijöiden joukko. Nämä yhdessä mahdollistivat kirkkomusiikkiviikon tässä laajuudessaan, kertoo tapahtuman taiteellinen johtaja Timo Vikman. – Iloitsemme, että viikko onnistui yli odotusten!
 

2016-11-29 10:53:18.0