Ristiäiset eli kaste

Kasteessa kutsutaan nimeltä Jumalan lapseksi ja seurakunnan jäseneksi. Jeesuksen ristin merkissä on siunaus koko elämän matkalle.

Kasteen varaaminen

Lapsen kasteen voit varata soittamalla keskusrekisteriin, katso keskusrekisterin yhteystiedot. Jos haluatte kastaa lapsen kirkossa tai järjestää kastekahvit seurakunnan tiloissa, voitte sopia siitä samalla puhelinsoitolla. Keskusrekisterissä voi asioida myös paikan päällä.

Nuoren ja aikuisen kastetta edeltää papin antama rippikouluopetus, voitte ottaa yhteyden oman alueenne seurakuntaan tai jättää yhteydenottopyynnön keskusrekisterin kautta.

Kasteen paikka ja aika

Kastepaikka voi olla kirkko, koti, seurakuntatalo, lapsen mummola tai muu sopiva paikka. Perinteinen kastepäivä on sunnuntai, ylösnousemuksen päivä, mutta kaste voidaan järjestää muunakin päivänä. Lapsi tulisi kastaa viimeistään kahden kuukauden ikäisenä.

Lapsi voidaan kastaa myös jumalanpalveluksen yhteydessä.

Kasteeseen valmistautuminen

Kastepappi haluaa tavata perheenne ennen kastetta. Tapaamisessa sovitaan kasteeseen liittyvistä järjestelyistä, kastetoimituksesta ja musiikista. Lomakkeet, joilla lapsen nimi ja kummit ilmoitetaan, annetaan papille kastekeskustelussa. Seurakunta huolehtii lapsenne nimen rekisteröinnistä.

Kummit

Vanhemmat valitsevat vähintään kaksi kummia, jotka ovat konfirmoituja evankelis-luterilaisen kirkon jäseniä. Lisäksi lapsella voi olla kummeja, jotka kuuluvat muihun kristillisiin kirkkoihin. Kasteessa kummit ilmoittavat tahtovansa yhdessä vanhempien ja seurakunnan kanssa antaa lapselle kristillistä kasvatusta.

Kastekynttilä ja kastetodistus

Perheellenne jää kasteesta muistoksi kastekynttilä. Kynttilä muistuttaa Jeesuksen lupauksesta olla valona kastetun ihmisen elämän tiellä. Kastetta voi muistaa polttamalla kynttilää vuosittain syntymäpäivänä tai kasteen vuosipäivänä.

Pappi tuo mukanaan kastekynttilän sekä kaste- ja kummitodistukset. Jos lapsenne kastetaan muualla tai olette kutsuneet kastepapin muualta, voitte hakea kastetodistukset ja -kynttilän keskusrekisteristä tai seurakuntatoimistosta.

Kastejuhla

Kastejuhlaan kuuluu Raamatun lukemista, laulua ja rukoilemista. Lapsi siunataan ristin merkillä, ja hänet kastetaan kolmiyhteisen Jumalan nimeen.

Kastepöydälle varataan kastemalja, jossa on lämmintä vettä, pieni pyyhe lapsen pään kuivaamiseen sekä yksi palava kynttilä ja Raamattu. Valkoisen kastemekon voi myös lainata seurakunnalta.

Kastejuhlan yhteydessä voidaan myös toimittaa kodin siunaaminen tai avioliittoon vihkiminen.


Lapsenne puolesta rukoillaan

Lapsenne puolesta rukoillaan seuraavan sunnuntain jumalanpalveluksessa. Useimmat vanhemmat haluavat, että lapsen nimi ilmoitetaan myös lehdessä jumalanpalvelusta seuraavan viikon kirkollisissa ilmoituksissa.

 

Vauva kastemekossa

Ystävä sä lapsien,
katso minuun pienehen.
Minne käynkin maailmassa,
sinä olet hoitamassa.