Kodin siunaaminen

Kotia siunattaessa kiitetään kodista ja pyydetään siunausta sen asukkaille sekä rukoillaan, että kodissa vallitsisi rakkaus.

Kodin siunaamisen rukoushetken voi toteuttaa monella tavalla. Siunaamisen voi myös yhdistää tupaantuliaisiin tai kotona vietettävään lapsen kastetilaisuuteen, avioliittoon vihkimisen yhteyteen tai muuhun juhlaan.

Koti siunataan useimmiten muuton jälkeen tai ensimmäistä yhteistä kotia perustettaessa. Kodin voi siunata, vaikka siellä olisi asunut jo kauemmin. Myös vapaa-ajan asuntoja tai muita tiloja voidaan siunata. 

Kotinsa voi pyytää siunattavaksi yhtä lailla sinkkuihminen kuin suurperhekin. Juhlista voi järjestää oman toiveensa mukaan pienen ja intiimin tai kutsua mukaan sukulaisia, ystäviä sekä uusia ja entisiä naapureita. Kodin siunaaminen on mieleenpainuva tapa aloittaa elämää uudessa paikassa.

Kodin siunaamisen peruskaava on virsikirjassa. Sen pohjalta suunnitellaan yhdessä kuhunkin kotiin soveltuva toteutus. Kodin siunaamisen voi toimittaa pappi, muu seurakunnan työntekijä tai seurakuntalainen.

Haluatko kodillesi siunauksen?
Ota yhteyttä Kouvolan seurakuntayhtymän keskusrekisteriin

Perhe kodin siunauksessa