Tekstin koko: A A A

Haku

 

Yleisimmät kysymykset

03.06.2010

Nepalin hyväksi laihdutettiin 559 kiloa Kouvolassa

Nepalin hyväksi laihdutettiin 559 kiloa Kouvolassa

Kouvolalaiset innostuivat hyväntekeväisyyslaihdutuskampanjasta. Mukaan lähti eri-ikäisiä ihmisiä ympäri Kouvolaa. Läskillä lukutaitoa kampanja tuotti Kouvolassa 8385 euroa.

Kiloja lähti eniten Kouvolassa ja Kuusankoskella

Kouvolan seurakuntayhtymän seurakunnat ottivat suomalaisen yksityishenkilön haasteen vastaan ja lähtivät mukaan laihdutuskampanjaan Nepalin hyväksi. Läskillä lukutaitoa – kampanja kannusti ylipainoisia suomalaisia laihduttamaan hyvän asian puolesta. Haasteen heittänyt henkilö lupautui maksamaan jokaisesta kolmen kuukauden aikana pudotetusta kilosta 15 euroa, enintään kymmenellä miljoonalla eurolla.

Kouvolassa suurimmat kilomäärät lähtivät Kouvolan ja Kuusankosken seurakuntien punnituksiin osallistuneilta. Kouvolassa kiloja lähti yhteensä 159 ja Kuusankoskella 141.  Myös Anjalankosken seurakunnassa päästiin yli sadan kilon rajan, kun laihdutettuja kiloja tuli yhteensä 117.  Myös muissa seurakunnissa oltiin aktiivisia. Valkealassa lähti 63 kiloa, Elimäellä 58 kiloa ja Jaalassa 21 kiloa.

Keskimäärin Kouvolan ev. lut. seurakunnissa painoa pudotettiin noin kolme kiloa henkilöä kohden. Suurimmat pudotukset lähentelivät 20 kiloa. Naiset pudottivat yhteensä 437 kiloa ja miehet 122 kiloa.

Mukana yli 20 000 henkilöä koko maassa

Lähes 250 seurakuntaa ja yli 20 000 henkilöä lähti mukaan Läskillä lukutaitoa -kampanjaan. Kouvolasta mukana oli yhteensä 308 henkilöä, joista 181 osallistui loppupunnitukseen. Kampanjan taustalla oleva suomalainen yksityishenkilö haastoi suomalaiset, Suomen evankelisluterilaiset seurakunnat ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mukaan laihdutuskampanjaan, jonka tuotto käytetään Nepalin opettajankoulutuksen hyväksi. Ulkoasiainministeriö seuraa varojen käyttöä Nepalissa.

Kampanjan kokonaistuotto määräytyy lopullisen laihdutustuloksen mukaan. Lahjoittaja ostaa laihdutetut läskit 15 euron kilohintaan. Jos jokainen mukana olija laihduttaa keskimäärin viisi kiloa, kampanjan avulla on mahdollisuus päästä 1 500 000 euron lahjoitussummaan. Kyse olisi yhdestä Suomen kaikkien aikojen suurimmasta yksityishenkilön kehitysyhteistyöhön tekemästä lahjoituksesta. Kouvolassa laihdutettuja kiloja tuli yhteensä 559, joista saatiin lahjoituskassaan yhteensä 8385 euroa.

Luokkahuoneita tai pulpetteja

Nepalissa 100 eurolla voi palkata opettajan alakouluun kuukaudeksi. 10 000 eurolla voi rakentaa viisi luokkahuonetta käsittävän koulun ja 200 eurolla saa maton ja liitutaulun luokkahuoneeseen tai pulpetit yhdelle luokalle. 150 euroa riittää käymälän tai 2 000 litran vesisäiliön rakentamiseen.